PIMEYDESTÄ VALOON


”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.”
2. Piet. 1:19

Sain melko vahvan ensikosketuksen Jumalaan / Jeesukseen jo noin 5–6 vuotiaana viettäessäni aikaa isoäitini seurassa, joka oli ainakin tuolloin, elämänsä viimeisinä vuosina, vahvasti uskonnollinen.

Erityisesti muistan silloin, miten erään hänen kirjansa kuvat viestivät minulle syvää hengellistä sanomaa. Tuo kirja oli ”Verraton Raamattumme”, jonka sain tietää 30 vuotta myöhemmin olevan adventistien kirja.

Kouluajastani lähtien uskonnollisuus jäi taustalle, vaikka uskontotunnit olivatkin mielenkiintoisia ja sain niistä kiitettäviä arvosanoja.  Elämäni oli siitä lähtien kuitenkin hyvin maailmallista aina 27 vuoden ikään asti.

Eräänä päivänä sitten postilaatikostamme tipahti kortti, jossa tarjottiin ilmaiseksi erilaisia kirjekursseja ja kiinnostuin niistä vain yhteen, joka oli nimeltään ”Arkeologia ja Raamattu.” Saatuani tämän kurssin päätökseen olin päättänyt lopettaa, mutta opistosta lähetettiin näytteeksi kaksi ”Usko yli rajojen”-kurssin ensimmäistä vihkosta. Jostain syystä päätin tutkia ne ja silloin Jumala tarttui elämääni ja alkoi johdattaa. Tämän johdatuksen seurauksena jatkoin hengellistä kirjekurssia, mutta samalla myös Jumalan Henki tuntui vaikuttavan niin, että aloin kokea tämän elämän yhä masentavampana, yhä turhempana ja yhä väliaikaisempana. Se tuntui jälkeenpäin ainakin kovin ristiriitaiselta kun tuon Raamatun tutkistelukauden eli lähes vuoden ajan puolivälissä vaimoni synnytti ensimmäisen lapsemme. Tutkistelukauden loppupuolella kuitenkin, jolloin olin jo tutkimassa Ilmestyskirjaa, masentuneisuuteni alkoi nopeasti vähentyä. Se alkoi vaihtua  Kristuksen sisäisen kokemisen ja hänen läheisyytensä kirkkaudesta loistavaan vahvaan toivorikkauteen.

Sain myös silloin ymmärtää, että tämän toivorikkauden äärimmäinen täyttymys toteutuisi hänen toisessa tulemuksessaan – läheisessä tulevaisuudessa. Olin löytänyt elämälleni sen pysyvän ja täydellisen tarkoituksen, jonka kaipuu oli ollut sydämeni kätköissä.

Näin syvällinen, pitkäaikainen Raamatun tutkiminen oli johtanut minut myös kastepäätökseen ymmärrettyäni lopulta, että vauvana saamani ”kaste” olikin raamatullisesti ottaen vain siunaus. Minulla oli vielä tuolloin elämässäni  tietyt paheet, tupakointi ja alkoholinkäyttö, vähäisessä määrin, mutta kuitenkin ja olin salannut ne seurakuntasisarelta, joka oli käynyt kodissamme muutamia kertoja keskustelemassa hengellisistä asioista.

Päätin kuitenkin Jumalan edessä hänen voimaansa luottaen jättää nuo paheeni kastehautaan ja Jumala teki sen ihmeen kohdallani, että unohdin ne yliluonnollisella tavalla moniksi kuukausiksi eikä minulla sitten enää ollut mitään tarvetta niiden käyttöön. Olen tästä ihmeestä hyvin kiitollinen Herralle Jeesukselle Kristukselle!

Samoin elämäni on tuosta Jeesuksen uudesta kohtaamisesta lähtien - varhaislapsuuteni hengellisyyden jälkeen - ollut sisäisesti hyvin rikasta ja juhlallista aikaa, jos siihen sitten onkin mahtunut myös ns. laaksokokemuksiakin. Jumala on johtanut minut seurakuntaan, jossa olen saanut kokea rakkautta hänen muuttamiltaan ihmisiltä ja saan kiittää Jumalaa kaikesta hänen rakastavasta ja armollisesta johdostaan elämässäni, jonka kokemuksissa on toteutunut apostoli Pietarin välittämä sana, joka on samalla minun mielijakeeni Raamatussa: ”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne” 2. Piet. 1:19.

Paluu edelliselle sivulle