ETSIJÄSTÄ LÖYTÄJÄKSI


"Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan."
Luuk. 11:10

Jo nuoruudestani asti olen etsinyt vastauksia elämäni suurempiin kysymyksiin. Mihin ihminen joutuu kuollessaan? Mikä on sielu? Luin tähtitiedettä ja ihmettelin maailmankaikkeuden suuruutta. Olin kiinnostunut ufoista ja ufokirjat, jotka kertoivat yhteyksistä vieraisiin olentoihin olivat jännittäviä. Elettiin 70-lukua. Olin 11-vuotias.

Luin myös Raamattua. Ilmestyskirja sen outoine vertauskuvineen sekä profetioineen vetivät puoleensa, mutta en ymmärtänyt tätä Raamatun viimeistä kirjaa alkuunkaan.

Lapsuuteeni kuuluivat merimatkat laivalla Vuohensaaresta Merisaloon eli seurakuntaleirit. Muistan, miten ensimmäistä kertaa Pyhä Henki kutsui minua Jeesuksen yhteyteen Teetuvassa. Kun lähdimme pois pojat pilkkasivat Teetuvan toimintaa, mutta omaan sydämeeni jäi jokin jälki, jota en tunnistanut Jeesukseksi. Olin 14-vuotias.

Maailma vei mennessään ja kävin lähiseudun kaikki kapakat ja tanssipaikat läpi. Ellei Herra olisi kutsunut olisin varmasti jäänyt kiinni niihin kuvioihin.

Kun adventtiseurakunta järjesti Ilmestyskirjaseminaarin, se oli Herran kutsu minulle, vaikka en sitä siksi ymmärtänyt. Lähdin tutkimaan Ilmestyskirjaa ja sain vastauksia Raamatusta kysymyksiini, joihin olin lapsuudestani asti etsinyt vastauksia. Mihin ihminen joutuu kuollessaan? Mikä on sielu? Kaikki ufojutut menivät roskiin.

Oli etsikkoaikani. Kolmen kuukauden aikana opiskelin Ilmestyskirjaa ja kohtasin Jeesuksen. Syntieni anteeksiantajan ja sovittajani. Veren evankeliumi oli tehnyt tehtävänsä. Kun ajatus kasteesta Jeesuksen lahjana minulle kirkastui ja kastepäiväni 20.12.1986 varmistui, olin kuin ihminen ilman minkäänlaista vakuutusta. Halusin tehdä, niin kuin Jeesus itse teki, otti kasteen ja Pyhä Henki laskeutui Hänen ylleen ja taivaasta kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.”

Laskin päiviä ja aika tuntui pitkältä. Halu seurata Jeesusta ja hänen esimerkkiään oli täysin vallannut mieleni. Ajattelin, että annan Herralle itseni joululahjaksi. Hän antoi elämänsä minulle, jotta minä voisin elää iankaikkisesti. Mitä minä voisin antaa hänelle? Vain syntini ja itseni, hänen käsiinsä. 

Vanhempani oli suunniltaan, eikä he ymmärtäneet, mitä poika oli tekemässä. He selvittivät kirkkoherralta, joka oli tuttava, mihin lahkoon poika nyt liittyy. Kun kirkkoherra oli rauhoittanut sanomalla, että adventistit ovat kristittyjä, olivat he jonkin verran rauhoittuneet.

Joskus on vaan niin, että lähimmät ihmiset eivät hyväksy uskonratkaisua. Laittavat eniten hanttiin, vaikka olet siirtymässä kuolemasta elämään,  Raamatun sanan mukaan.

Sain kuulla jopa lauseen: ”Hyvästi.” Onhan se ikävää, että läheinen hylkää, mutta jos Jeesuksen seuraaminen sen vaatii, teen sen silti, päätin.

Kun kastepäiväni oli ohi, oli kuin rajuilma olisi tyyntynyt. Ihmisten mielet olivat tyyntyneet. Enää ei ollut ihmistä, jota pitäisi estää tekemästä lopullinen uskon teko, Jeesuksen puolelle. Ratkaisu oli tehty. Oli tullut tyyni hetki. Ilo on  elämässäni, jota ei kukaan voi minulta riistää.  Elämässäni on rauha, jota tämä maailma ei voi antaa.

Olemme äitini kanssa jälkeenpäin ajatelleet Raamatun lausetta:.. ”paholainen käy ympäriinsä, niin kuin kiljuva jalopeura, etsiäkseen kenet saisi niellä.” Tämä lause ainakin minun elämäni kohdalla piti paikkaansa, ennen kuin kaste oli tehty.

Nyt lähimmäisteni kanssa on paremmat välit kuin ennen. Kun täytin 40 vuotta sain kultaisen ristin lahjaksi. Minulle se merkitsi sitä, että uskonratkaisuani kunnioitetaan. Muistelemme kaikkea mennyttä lämmöllä.

Äitini, teki oman kasteratkaisunsa kesällä 2008, noin 22 vuotta kasteestani. Nyt hän on osa seurakuntaperhettämme. Rukoukset tulivat kuulluksi. Herra on luvannut pelastaa perhekuntia.

En ole päivääkään katunut kasteratkaisuani. Päinvastoin. Se olisi pitänyt tehdä vielä aikaisemmin. Mutta silloin vasta oli aikani, 24 vuotiaana.

Tänään koen uudenlaista Pyhän Hengen täyteyttä joka päivä. Olen Jumalalla töissä ja koen siitä valtavaa iloa. On ilo tehdä Herran työtä ja se antaa tarkoituksen koko elämääni. Tänään Jeesus on minulle kaikki. En voisi elää ilman häntä. Syntini on sovitettu. Iloitsen siitä, että nimeni on kirjoitettuna taivaan kirjoihin.

Kiitos Jeesus, että löysit minut. Kiitos Herra, että löysin seurakunnan, jossa on hyvä elää ja kasvaa rakkaiden uskonveljien ja sisarten parissa. Olemme kuin yhtä perhettä. On ilo olla seurakunnassa, joka palaa halausta kertoa: Jeesus on ja elää.

Paluu edelliselle sivulle