RAAMATTUTUNTIEN AIHEET


"Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään."
2. Tim. 3: 16

Raamattutunti on vuorovaikutteinen keskustelutilaisuus, jossa Raamattua käydään läpi kansainvälisen "Raamatun Sanoma" oppaan avulla. Raamatun sanoma antaa jokaiselle Raamattutunnille aiheen, johon syvennytään lukemalla Raamattua ja keskustelemalla. Osallistujien erilaisten näkemysten kautta saadaan käsiteltävästä aiheesta monipuolinen kuva. Tunneilla käytetään vuosien 1933/1938 sekä vuoden 1992 Raamatun käännöstä. Raamattutunnit ovat avoimia kaikille.

MARRASKUU - JOULUKUU

Vanhan testamentin taustahahmoja

Historiaa ei yleensä esitetä tilastoina ja numeroina, vaan kertomuksina. Sama pätee raaamatunhistoriaan. Jeesus itse oli taitava kertoja (Matt. 7:28; 13:3). Tämän vuosineljänneksen tutkiskelut koostuvat kertomuksista, joiden päähenkilöinä eivät ole Aabrahamin, Iisakin, Danielin ja Daavidin kaltaiset "tähdet". Sen sijaan tutustumme henkilöihin, jotka eivät nousseet otsikoihin, mutta vaikuttivat taustalla. Yleensä heidät sivuutetaan ja unohdetaan helposti. Tämän neljänneksen aikana keskitymme Vanhan testamentin taustahahmoihin. Jotkut heistä ovat kertomuksen sankareita, toiset taas eivät. Heistä ei kerrota paljon, mutta kuitenkin sen verran, että huolellinen lukija voi oppia heidän kokemuksistaan.

Aiheet

6.11. Uria, uskova ulkomaalainen
Kuvittele, että olet rautatieasemalla lippujonossa. Jono on pitkä, ja pelkäät myöhästyväsi junasta. Lopulta maksat, saat lipun ja kiiruhdat asemalaiturille. Lasket vaihtorahat ja huomaat saaneesi takaisin aivan liian paljon. Mitä teet? Lähdetkö palauttamaan rahoja silläkin uhalla, että myöhästyt junasta, vai pidätkö rahat ja nouset junaan? Valintasi riippuu siitä, miten ymmärrät oikean ja väärän. Etiikka tarkoittaa sitä, miten sovellamme tuota ymmärrystä jokapäiväisessä elämässämme. Nykyään suosituin etiikan muoto on tilanne-etiikka, jonka mukaan moraalisia absoluutteja ei ole. Usein se tarkoittaa, että teemme sitä, mistä on meille kussakin tilanteessa eniten hyötyä. Tällä viikolla tutkimme kuningas Daavidin ja sotamies Urian etiikan jyrkkää vastakohtaisuutta. Urian toimintaan verrattuna Daavidin hirvittävät teot näyttävät entistä pahemmilta. Vaikka tiedämme Uriasta vain vähän, hänen esimerkkinsä osoittaa, että uskon eläminen todeksi on aivan eri asia kuin siitä puhuminen.

13.11. Pappi Abjatar
Papit näyttelivät tärkeää roolia Israelin elämässä ja historiassa ja myös muiden kansojen keskuudessa. Mesopotamialaisessa kulttuurissa kuningasta pidettiin pappina, joten hänessä henkilöityivät sekä poliittinen että uskonnollinen valta. Pappien ammattikunnat olivat hovissa vaikutusvaltaisessa asemassa, ja usein papit olivat kuninkaantekijöitä. Etenkin Vanhassa testamentissa papisto oli Israelin uskonelämän keskiössä. Raamatun historia kertoo pappien vaikutusvaltaisesta roolista myös Uuden testamentin aikana. Kaikkien uskovien pappeus (1.Piet. 2:9), ajatus, joka valtasi alaa protestanttisen uskonpuhdistuksen aikana, ei ole puhtaasti uusitestamentillinen käsitys (katso 2.Moos. 19:6). Näyttää siltä, että Jumala on aina halunnut uskovien olevan pyhiä ja palvelevan muita rukoilemalla heidän puolestaan ja kertomalla pelastussuunnitelmasta. Tällä viikolla syvennymme Abjatarin kertomukseen, joka valaisee vanhatestamentillista pappeutta ja osoittaa, ettei pappeus perustu yksinomaan syntyperään ja koulutukseen, vaan myös henkilökohtaiseen sitoutumiseen Herran palvelukseen. Kuten Abjatarin tapaus osoittaa, väärät valinnat voivat tehdä henkilön sopimattomaksi jatkamaan papin virassa.

20.11. Joab, Daavidin heikko voimamies
Joabin tarina on kertomus voimapolitiikasta, juonittelusta, väärästä uskollisuudesta, kateudesta ja uppiniskaisuudesta. Joabin maailmassa hengissä säilymistä ei taannut voimakas keskushallinto eikä hyvä eläkejärjestelmä. Vahvat selviytyivät, heikot näyttivät pian häipyvän näkyvistä. Joabin toimiessa Daavidin vahvana miehenä Israelista tuli todellinen kansakunta, Tuomarien ajalle luonteenomaisten klaaniriitojen ja heimojen välisen kilpailun jälkeen valtakunnan kuningas (ensin Saul hja myöhemmin vielä suuremmassa määrin Daavid ja Salomo) yhdisti Israelin, vaikka satojen vuosien klaaniajattelu ei hävinnytkään muutamassa kymmenessä vuodessa. Joab tahrasi elämänsä sodilla, verikostoilla ja jopa kansanmurhalla. Vaikka emme tekisikään selliasia asioita kuin Joab, tarkastellessamme hänen tarinaansa saatamme kohdata oman luonteemme rumempia puolia. Joabin, Daavidin heikon vahvan miehen huonon esimerkin kautta voimme tunnistaa omia luonteenvirheitämme ja etsiä niihin ainoaa apukeinoa – Jeesusta.

27.11. Uskollinen Rispa
Rispan tarina on kertomus ulkopuolisesta, jonka vaikutus oli huomattavan tärkeä. Hänet mainitaan Raamatussa vain kahden tapauksen yhteydessä, ja molemmat ajoittuvat kuningas Daavidin hallintoajan alkupuoleen, ilmeisesti aikaan ennen Batseban tapausta (2. Sam. 11). Useimmat raamatuntutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että 2. Sam. 21-24 ei ole kronologista jatkoa luvulle 20, vaan tarjoaa lisätietoa Daavidin tarinan pääjuonen ulkopuolelta. Rispa löytyy kuningas Daavidin tarinan äärilaidalta. Naisena ja edellisen kuninkaan sivuvaimona hänellä ei ollut paljon vaihtoehtoja. Itse asiassa hänen tulevaisuuden näkymänsä olivat synkät ja lohduttomat. Hänen kaksi poikaansa olivat kuolleet, hänen edesmenneen ”aviomiehensä” suku oli tuhon partaalla, mutta silti hän toimi jalosti sen sijaan, että olisi istunut nurkassa ja valittanut kovaa kohtaloaan. Hänen läsnäolonsa kahdella Daavidin elämän ratkaisevalla hetkellä tekee hänestä kuninkaan tekijän ja kansakunnan rakentajan. Rispa tarjoaa meille kaikille todella tärkeän opetuksen: uskollisuus ei riipu olosuhteistam ei hyvästä eikä huonosta onnesta. Uskollisuus on ehdotonta sitoutumsita tekemään sitä, mikä on oikein, maksoi mitä maksoi.

4.12. Jumalan mies: Kuuliaisuus ei ole valinnaista
Tällä viikolla tarkastelemme erästä Vanhan testamentin oudoimmista kertomuksista. Ensi silmäyksellä näemme luopiokuninkaan, profeetan, joka kertoi tietyistä ruokakielloista, alttarin, joka halkesi kuin munankuori, valehtelevan vanhan profeetan ja valikoivasti vaarallisen leijonan. Kertomus ajoittuu jakautuneen valtakunnan ensimmäisiin vuosiin, jotka olivat poliittisen ja uskonnollisen jännityksen aikaa. Jerobeamin johdolla ja Herran nimenomaisella siunauksella (1. Kun. 11:29-39) Israelin kymmenen heimoa olivat irrottautuneet Rehabeamista, Salomon pojasta ja aavidin valtakunnan perillisistä. Sota roikkui ilmassa, ja tuona epävakauden ja muutoksen aikana Jumala lähetti profeettansa viemään kuningas Jerobeamille sanoman pohjoisessa valtakunnassa harjoitetusta epäjumalanpalvonnasta, joka koitui lopulta sen tuhoksi. Nimettömästä profeetasta kertovan tarinan pinnan alla on tärkeä kysmys kuuliaisuudesta ja siitä, miten vakavadti Jumala siihen suhtautuu. Olivatpa vastausta vaille jäävät kysymykset millaisia tahansa, tämä kertomus osoittaa, että jokainen evankeliumin tulkinta, joka ei johda kuuliaisuuteen, on väistämättä väärää evankeliumia.

11.12. Sarpatin lesken uskon hyppy
Kuolema ei ollut hänelle vieras. Hän oli nähnyt miehensä kuolevan. Nyt hän katseli avuttomana, kun kaikki hänen ympärillään kuoli. Ruoho kuivui, puut pudottelivat lehtensä, lehmät olivat laihoja kuin luurangot ja vuohet määkivät säälittävästi. Joka päivä hän tarkkaili pilvetöntä taivasta ja elätteli toivoa pilvestä ja sateesta. Hän oli käyttänyt säästeliäästi jauhoja ja öljyä ja yrittänyt saada ne jotenkin riittämään kuivuuden päättymiseen saakka. Pieni, litteä päivittäinen leipä jaettiin kahteen eri osaan. Hänen poikansa tarvitsi kaiken ravinnon, jonka hän saattoi antaa. Oli tuskallista katsella laihaa ja voimatonta poikaa. Hänen uhrautumisensa näytti kuitenkin hyödyttömältä, sillä hän pelkäsi heidän molempien pian kuolevan nälkään. Ruokaa oli enää yhteen ateriaan. Pidellen poikaansa kädestä leski lähti ulos pölyisestä Sarpatin kaupungista keräämään polttopuita heidän viimeistä ateriaansa varten. Tässä kohtaa nimeltöä mainitsematon nainen astui Raamatun kertomukseen. Hänen tarinastaan saamme opetuksia, joita voimme nyt tuhansia vuosia myöhemmin soveltaa omaan elämäämme. Tällä viikolla näemme Jumalan ja Saatanan välisen suuren taistelun pienoiskoossa nimeltä mainitsemattoman lesken elämässä, joka valitsi Jumalan ja joka johdettiin askel askeleelta uskon matkalle.

18.12. Gehasin menetetty mahdollisuus
Gehasi oli palvelija. Ei kuka tahansa palvelija, vaan Israelin erään suurimman profeetan, Elisan, palvelija. Herra oli kutsunut Elisan palvelemaan Eliaa ja siten valmistautumaan omaan profeetan tehtäväänsä (1. Kun. 19:16). Monen vuoden ajan Elisa palveli Eliaa ja kuunteli, tarkkaili ja siten oppi ymmärtämään, mitä merkitsi olla profeetta. Elisan aika koitti, kun Elia oli otettu taivaaseen tulisessa tuulenpyörteessä (2. Kun. 2:11). Hänen toimintansa ei ollut yhtä tulista ja hohdokasta kuin Elian, mutta hänen vaikutuksensa ulottui kauas. Gehasilla oli siis suuremmoinen tilaisuus olla läheisessä yhteydessä Jumalan erityisesti siunaamaan henkilöön. On vaikea kuvitella, mitä kaikkea hän näki ja olisi voinut oppia niiden vuosien aikana, jolloin hän työskenteli profeetta Elisan kanssa. Suurista mahdollisuuksista ja monista tilaisuuksista huolimatta Gehasi epäonnistui surkeasti. Hänen tarinansa on esimerkki henkilöstä, joka eksyy harhapoluille eikä enää kykene erottamaan tärkeää toisarvoisesta. On tärkeää, että otamme opiksi hänen virheistään!

25.12. Barukin pysyvä perintö
Maailma, sellaisena kuin Baruk sen tunsi, läheni loppuaan. Jerusalemin ja Juudan viimeiset hetket olivat käsillä. Assyria, joka oli vallinnut muinaista Lähi-itää pitkälti yli kaksisataa vuotta, oli jakautunut, sisällissodassa ja menettämässä otteensa vasallivaltioistaan. Samalla uusi supervalta oli jo nousemassa: Babbylon. Hetken aikaa Juuda sai hengähtää, ja hyvän kuningas Josian aikana (640-609 eKr.) kansakunta onnistui laajentamaan aluettaan ja ryhtyi uudelleen palvelemaan oikeaa Jumalaa. Muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin tapahtuneien nopeiden muutosten myötä Jerusalemin aika oli kuitenkin käymässä vähiin. Kuningas Josia kuoli taistelussa egyptiläisiä vastaan (2. Kun. 23:29). Hänen pojillaan, jotka hallitsivat hänen jälkeensä, ei ollut samanlaista asemaa kuin isällään, ja he tekivät kohtalokkaan virheen kapinoidessaan toistuvasti Babyloniaa vastaan. Lopulta vuonna 586 eKr. Jerusalem valloitettiin, temppeli tuhottiin ja monet Juudan asukkaat vietiin pakkosiirtolaisuuteen. Baruk eli tänä dramaattisen muutoksen ja menetyksen aikana. Vaikka hänen maailmansa oli hajoamassa, hän kuitenkin jätti perinnön, jota yksikään kuningas tai sota ei voi tuhota. Mitä voimme oppia Barukista, viimeisestä tarkastelemastamme Raamatun taustahahmosta?

TAMMIKUU - MAALISKUU

Raamattu ja inhimilliset tunteet

Aiheet

 1.1. Tunteet
 8.1. Jumalallinen apu ahdistukseen
15.1. Stressi
22.1. Suhteet
29.1. Syyllisyys
 5.2. Hyvä ajattelu
12.2. Toivoa masentuneelle
19.2. Sitkeys
26.2. Omanarvontunto
 5.3. Mustasukkaisuus
12.3. Vapaus riippuvuuksista
19.3. Luonto terveyden lähteenä
26.3. Jeesuksen kumppanuus