KUOLEMA
"Elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään."
Saarn. 9:5
Mitä kuolemassa tapahtuu?
Meediot väittävät, että ihminen ei todellisuudessa kuole, vaan hän kuoltuaan jatkaa elämää toisessa ulottuvuudessa. Tähän samaan perustuu kaikki pakanauskonnot. Myös ne kokemukset, joissa ihmiset sanovat irtaantuneen ruumiistaan pohjautuvat sille käsitykselle, ettei ihminen todellisuudessa kuole. Valitettavasti useimmat kristilliset piirit opettavat myös samoin. Mutta mitä Raamattu asiasta sanoo?
Kun Eeva katseli Eedenin paratiisissa kiellettyä hedelmää, niin paholainen lähestyi häntä käärmeen muodossa ja houkutteli ottamaan hedelmän. Eeva sanoi silloin Jumalan sanoneen että tällöin ihminen olisi kuoleman oma (1. Moos. 2:17). Käärme sanoi tähän: "Ei, ette te kuole" (1. Moos. 3:4). Tätä voidaan pitää ensimmäisenä saarnana sielun kuolemattomuudesta.
Ihminen otti puusta ja näin tapahtui syntiinlankeemus. Sitten Raamattu kertoo mikä oli Jumalan ensimmäinen reaktio tähän: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämänpuusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!" (1. Moos. 3:22).
Siis Jumalan huoli oli se, ettei syntinen ihminen eläisi ikuisesti ja näin synti olisi ikuisesti olemassa maailmankaikkeudessa. Jotta näin hirvittävää asiaa ei tapahtuisi, niin Jumala ajoi ihmisen pois Eedenistä ja laittoi sen portille enkelin vartioimaan, ettei ihminen pääsisi takaisin elämän puulle (1. Moos. 3:23,24). Jos Jumala ei olisi tässä onnistunut, niin silloin syntinen sielu eläisi ikuisesti.
Raamattu sanoo, että on olemassa vain yksi persoona, joka on kuolematon, "Hän (Jumala) yksin on kuolematon" (1. Tim. 6:16). Siis kukaan luotu olento ei ole itsessään kuolematon, vain yksin Jumala. Siksi Hesekiel kirjoittaa: "Se sielu joka syntiä tekee, sen on kuoltava" (Hes. 18:4). Ja Raamattu sanoo, että kaikki sielut ovat tehneet syntiä, joten ei ole yhtään sielua, joka voisi olla kuolematon.
Nyt katsomme miten ihminen on rakennettu. "Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento (sielu)" (1. Moos. 2:7). Tässä kerrotaan, että ensin tehtiin ihmisen ruumis, joka ei vielä ollut elossa. Sitten kun Jumala puhalsi siihen oman elämän henkäyksensä, niin ihminen alkoi elää, eli hänestä tuli elävä sielu, niin kuin vanhempi käännös sanoo. Ihmiselle ei siis annettu sielua, vaan hänestä tuli elävä sielu, eli elävä olento. Eli, kun Jumalan oma elämää tuottava henkäys tulee elottomaan ruumiiseen, niin tämä alkaa elämään. Job 27:3 kertoo myös, että niin kauan kuin Jumalan henkäys on ihmisessä, niin tämä on elossa, eli elävä sielu.
Raamattu käyttää samaa sanaa "nefes" eli sielu, myös eläimistä (1. Moos. 1:20,24). Joten, jos sielu ei voi kuolla (vaikka Hes. 18:4 niin sanoo), niin tällöin myös eläimet olisivat kuolemattomia, joka taas ei kuulu kristinuskoon. Tuo elämän henki, alkukielessä "ruah" joka saa elottoman materiaalin elämään ja jonka Jumala puhalsi Aadamiin, on kuitenkin myös eläimillä (1. Moos. 7:21,22), joten tässä mielessä eläimellä ja ihmisellä ei ole eroa.
Heprealaisessa ajattelussa, jonka kautta Raamattu on kirjoitettu, ihminen koostuu kolmesta osatekijästä: 1) fyysinen puolemme 2) henkinen alue, joka käsittää tunteet ja ajatukset, ja jonka kautta ollaan kosketuksissa ympäristöömme 3) hengellinen alue, jonka kautta ollaan kosketuksissa Jumalaan. Voitaisiin siis puhu myös, ruumiista, sielusta ja hengestä. Nämä kolme osa-aluetta eivät toimi milloinkaan yksin, vaan aina tarvitaan kaikki kolme. Eli, ihminen on tällainen kokonaisuus. Kun ihminen kuolee, kaikki alueet lakkaavat. Kun Raamattu puhuu sielusta tai hengestä, niin se käyttää näitä sanoja asiayhteydestä riippuen hiukan erimerkityksissä, mutta ei koskaan niin, että nämä toimisivat irrallaan ruumiista.
Elävä sielu syntyi kun, Jumalan henkäys tuli elottomaan materiaaliin, ja kuolemassa tapahtuu toisin päin, eli, Jumalan henkäys jättää ruumiin.
Näin elävästä sielusta, eli olennosta tulee kuollut sielu ja tämä tapahtuu sekä ihmiselle, että eläimelle. Siksi viisas Salomo kirjoittaa: "Sillä ihmisten ja eläinten kohtalo on yhtäläinen: samalla tavoin kuolevat molemmat, yhtäläinen henki on kaikilla. Ihmisillä ei ole etusijaa eläimiin nähden, kaikki on turhuutta. Kaikki menee samaan paikkaan: kaikki on tullut tomusta ja kaikki palaa tomuun" (Saarn. 3:19,20). Siis sekä eläinten että ihmisten sielut eivät jatka elämää, vaan kuolevat. Salomo vielä jatkaa: "Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut" (Saarn. 12:7). Tämä henki ei ole ihmisen henki, vaan Jumalan henki (ei kuitenkaan Pyhä Henki), eli tuo eläväksi tekevä Jumalan voima. Psalmista kirjoittaa kuinka ihminen kuolemassa lakkaa eläinten tavoin olemasta (Ps. 49:11-13). Siksi sanotaan: "Eivät kuolleet ylistä Herraa, ei yksikään, joka on hiljaisuuteen laskeutunut" (Ps. 115:17). Miksi? Koska, "Elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään" (Saarn. 9:5). Joten, kuolemassa ei ole elämää, koska se on elämän vastakohta.
Siksi Jeesus sanoo, että hän joutuu herättämään omansa viimeisenä päivänä (Joh. 6:40). Jos he olisivat elossa taivaassa, niin ei heitä tarvitsisi herättää, kun siellä ei nukuta.
Helluntaisaarnassaan Pietari sanoo, että kun Daavid kuoli, niin hänet haudattiin, eikä hän suinkaan noussut ylös taivaaseen (Ap. t. 2:29,34). Heprealaiskirjeessä 11 luvussa kerrotaan uskonsankareista, ja kuinka he odottivat pääsyä taivaaseen, mutta he eivät pääse sinne ennen muita uskovia, vaan vasta sitten yhdessä (Hepr. 11:10,39,40). 1. Tess. 4:3-17 Paavali kertoo, kuinka Jeesuksen tullessa uskovat kuolleet herätetään haudoistaan ja sitten temmataan elossa olevien uskovien kanssa yhdessä Jeesusta vastaan yläilmoihin ja sitten taivaaseen. Joten, eivät uskovat kuolemassa mene heti taivaaseen (Joh. 14:1-3). Jeesus sanoo, että hän meni valmistamaan omilleen sijaa taivaaseen, mutta he pääsevät sinne vasta sitten kun hän tulee heidät hakemaan, eli viimeisenä päivänä (Joh. 6:40).
"Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme"
- Room. 6:23
Synti ei voi olla ikuisesti olemassa ja siksi Jumala on suunnitellut niin, että kaikki mikä on synnin saastuttamaan, tulee katoamaan. Mutta hän on myös järjestänyt niin, että ikuinen elämä ja olemassaolo voidaan saada armosta uskonkautta Jeesukseen.
Siksi Paavali kirjoittaa "Niin kuin on kirjoitettu: "Minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi." Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan" (Room. 4:17).
Eli, kuolleet (uskovatkin) ovat olemattomia, eli heitä ei ole missään, paitsi Jumalan ajatuksissa. Kun hän herättää kuolleen, eli olemattoman elämään, eli olemaan, niin tässä tapahtuu uudelleen luominen. Ja tämä tapahtuu vasta kun Jeesus tulee takaisin.
"Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee"
- 1. Kor. 15:22,23
Lisätietoa kuolemasta ja ylösnousemuksesta löydät täältä.
