PYHÄ RAAMATTU
Perusluonteiset opinkohdat 1
"Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta."
2. Piet. 1:20,21
Mitään kirjaa ei ole niin rakastettu ja vihattu, niin kunnioitettu ja kirottu kuin Raamattua. Ihmiset ovat antaneet henkensä Raamatun puolesta, toiset taas ovat Raamatun vuoksi riistäneet toisiltaan hengen. Se on ollut ihmisen suurimpien ja jaloimpien tekojen innoittajana, mutta sitä on myös syytetty ihmisen julmimmista ja alhaisimmista teoista. Sotia on käyty Raamatun nimissä, sen sivuilta on etsitty tukea vallankumouksille ja sen aatteiden voimalla on kukistettu kokonaisia valtakuntia. Kaikenlaisia ajatussuuntia edustavat ihmiset - vapautuksen teologian kannattajista kapitalisteihin, fasisteista marxismin kannattajiin, diktaattoreista kansanvallan esitaistelijoihin, pasifisteista militaristeihin - etsivät sen lehdiltä sanoja, joilla voisivat tukea tekojaan.
Raamatun ainutlaatuisuus ei kuitenkaan johdu sen vertaansa vailla olevasta poliittisesta, sivistyksellisestä tai yhteiskunnallisesta vaikutuksesta, vaan sen alkuperästä ja sisällöstä. Se on Jumalan ilmoitus ainoalaatuisesta jumalihmisestä: Jumalan Pojasta, Jeesuksesta Kristuksesta, maailman Vapahtajasta.
Jumalallinen ilmoitus
Vaikka historian kaikkina aikoina jotkut ovat asettaneet kyseenalaiseksi Jumalan olemassaolon, monet ovat varmoina todistaneet, että hän on olemassa ja että hän on ilmaissut itsensä. Miten Jumala on ilmoittanut itsensä ja mikä on Raamatun asema ja tehtävä tässä ilmoituksessa?
Yleinen ilmoitus
Sitä tietoa Jumalan luonteesta, minkä saamme historian, inhimillisen käyttäytymisen, omantunnon ja luonnon välityksellä, nimitetään tavallisesti "yleiseksi ilmoitukseksi", koska se on kaikkien ulottuvilla ja vetoaa järkeemme.
"Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan" (Ps. 19:2). Auringonpaiste, sade, kukkulat ja virrat, kaikki ne todistavat rakastavasta Luojasta. "Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua" (Room. 1:20).
Jotkut voivat nähdä ihmisten välisissä hyvissä suhteissa ja siinä erityisessä rakkaudessa, mikä vallitsee ystävien, perheenjäsenten, aviopuolisoiden sekä vanhempien ja lasten välillä, todisteen Jumalasta, joka pitää huolta ihmisestä. "Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan" (Jes. 66:13). "Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä" (Ps. 103:13).
Kuitenkin sama auringonpaiste, joka todistaa rakastavasta Luojasta, voi muuttaa maan rutikuivaksi autiomaaksi ja aiheuttaa nälänhätää. Sama sade voi saada aikaan tulvan, joka voi hukuttaa kokonaisia perheitä. Sama kaunis kukkula voi järistyksessä murtua ja haudata alleen eläviä olentoja. Ja ihmissuhteisiin liittyy usein kateutta ja vihaa, mikä voi jopa johtaa murhaan.
Ympärillämme oleva maailma antaa ristiriitaisilta näyttäviä viestejä. Ympäröivä luonto esittää yhtä paljon kysymyksiä kuin vastauksiakin. Siitä ilmenee, että hyvän ja pahan välillä vallitsee taistelu, mutta se ei selitä, miten tuo taistelu alkoi, ketkä taistelevat ja miksi, eikä myöskään sitä, kuka lopulta voittaa.
Erityinen ilmoitus
Synti rajoittaa Jumalan mahdollisuutta ilmoittaa itsensä luomistekojensa välityksellä, sillä se heikentää kykyämme tulkita Jumalan todistusta. Rakkaudessaan Jumala antoi itsestään erityisen ilmoituksen auttaakseen meitä saamaan vastauksia kysymyksiimme. Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitusten välityksellä Jumala paljastaa meille itsensä erityisellä tavalla, mikä saa meidät vakuuttuneeksi hänen rakkaudestaan. Ensin hän ilmoitti itsensä profeettojen välityksellä; sen jälkeen hän antoi lopullisen ilmoituksen itsestään Jeesuksen Kristuksen kautta (Hepr. 1:1,2).
Raamattu sisältää totuuden Jumalasta ja samalla se ilmaisee meille hänet persoonana. Molemmat ilmoituksen alueet ovat välttämättömiä: Meidän on opittava tuntemaan Jumalaa Jeesuksen Kristuksen kautta (Joh. 17:3) samoin kuin totuutta, "joka Jeesuksessa on" (Ef. 4:21). Raamatun pyhissä kirjoituksissa Jumala läpäisee meidän henkiset, siveelliset ja hengelliset rajoituksemme ja välittää meille viestin siitä, että hän tahtoo pelastaa meidät.
Raamatun keskeinen sanoma
Raamattu ilmoittaa Jumalan ja paljastaa ihmisen. Se paljastaa meidän hädänalaisen tilamme ja ilmoittaa Jumalan ratkaisun siihen. Se osoittaa meidän olevan kadonneita, Jumalasta vieraantuneita, ja ilmoittaa meille Jeesuksen, joka on tullut meitä etsimään ja johtamaan takaisin Jumalan luo.
Jeesus Kristus on Raamatun keskus. Vanha testamentti esittää Jumalan Pojan Messiaana, maailman lunastajana; Uusi testamentti ilmoittaa hänet Jeesuksena Kristuksena, Vapahtajana. Jokainen sivu ilmoittaa meille joko vertauskuvien välityksellä tai suorasanaisesti jotakin hänen työstään ja luonteestaan. Jeesuksen kuolema ristillä on Jumalan luonteen äärimmäinen ilmoitus.
Ristillä tapahtuva ilmoitus on äärimmäinen, koska siinä kohtaavat toisensa kaksi äärimmäisyyttä: ihmisen käsittämätön pahuus ja Jumalan rajaton rakkaus. Mikä voisi antaa meille selvemmän käsityksen inhimillisestä syyllisyydestä? Mikä voisi paremmin paljastaa synnin? Risti paljastaa meille Jumalan, joka antoi oman Poikansa surmattavaksi. Mikä uhri! Miten hän olisi voinut paremmin ilmoittaa rakkautensa? Raamatun keskus on todellakin Jeesus Kristus. Hän on kosmisen draaman keskuksessa. Pian hänen voittonsa Golgatalla saavuttaa huippunsa kaiken pahuuden hävittämisessä. Ihmisen ja Jumalan välinen yhteys palautetaan silloin ennalleen.
Sanoma Jumalan rakkaudesta, joka ilmeni erityisesti Kristuksen uhrikuolemassa Golgatalla, on koko maailmankaikkeuden suurin totuus. Se on myös koko Raamatun keskeisin sisältö. Sen vuoksi kaikkia Raamatun päätotuuksia on tutkittava tästä näkökulmasta.
Raamatun kirjoittajat
Raamatun arvovalta uskon ja elämän ohjeena perustuu sen alkuperään. Raamatun kirjoitukset poikkeavat kaikesta muusta kirjallisuudesta. Niitä nimitetään Uudessa testamentissa "pyhiksi kirjoituksiksi" (Room. 1:2; 2. Tim. 3:15).
Raamatun kirjoittajat väittivät, että he olivat saaneet sanomansa jumalallisista lähteistä. Jumalallinen ilmestys teki heidät kykeneviksi näkemään niitä totuuksia, joita he välittivät edelleen (ks. Jes. 1:1; Aam. 1:1; Miika 1:1; Hab. 1:1; Jer. 38:21,22).
Raamatun kirjoittajat viittasivat Jumalan Henkeen, joka profeettojen välityksellä ilmoitti sanomia kansalle (Neh. 9:30; vrt. Sak. 7:12). Daavid sanoi: "Herran Henki puhuu minun kauttani, hänen sanansa on minun kielelläni" (2. Sam. 23:2). Hesekiel kirjoitti: "minuun tuli henki", "Minuun tuli Herran henki", "Henki nosti minut ilmaan ja toi minut Kaldeaan pakkosiirtolaisten luo; tämä tapahtui näyssä, Jumalan hengen voimasta" (Hes. 2:2; 11:5,24). Miika todisti: "Minä olen täynnä voimaa ja Herran henkeä" (Miika 3:8).
Uudesta testamentista ilmenee, että Pyhä Henki vaikutti Vanhan testamentin kirjoitusten valmistamisessa. Jeesus sanoi, että Pyhä Henki innoitti Daavidia (Mark. 12:36). Paavali uskoi, että Pyhä Henki puhui profeetta Jesajan kautta (Ap.t. 28:25). Pietari korosti, että Pyhä Henki ohjasi ja johti kaikkia profeettoja, ei vain muutamia (1. Piet. 1:10,11; 2. Piet. 1:21). Toisinaan kirjoittaja jäi kokonaan taka-alalle, ja ainoaksi todelliseksi tekijäksi tunnustettiin Pyhä Henki: "Pyhä Henki sanoo - - ", "Pyhä Henki osoittaa - - " (Hepr. 3:7; 9:8).
Uuden testamentin kirjoittajat tajusivat, että Pyhä Henki oli myös heidän saamiensa sanomien lähteenä. Paavali julisti: "Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta" (1. Tim. 4:1). Johannes kertoi, että "Herran päivänä Henki valtasi minut" (Ilm. 1:10). Ja Jeesus antoi apostoleille käskynsä "Pyhän Hengen voimalla" (Ap. t. 1:2; vrt. Ef. 3:3-5).
Näin Jumala Pyhässä Hengessä on ilmoittanut itsensä pyhien kirjoitusten kautta. Jumala ei kuitenkaan itse kirjoittanut Raamattua, vaan käytti siihen ihmisten käsiä - noin neljääkymmentä kättä - yli 1500 vuoden aikana. Ja koska Jumala, Pyhä Henki, innoitti kirjoittajia, Jumalaa siis voidaan pitää Raamatun tekijänä.
Raamatun innoitus
Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet "Jumalan Hengestä" (2. Tim. 3:16). Alkutekstin kreikankielinen sana theopneustos, merkitsee sanatarkasti "Jumalan henkeyttämä", "Jumalan inspiroima". Sana inspiraatio tulee vastaavasta latinankielisestä sanasta ja merkitsee sanatarkasti sisään puhaltamista, sisään henkäystä. Sillä tarkoitetaan teologisessa kielenkäytössä Jumalan Hengen vaikutusta Raamatun kirjojen syntymisessä. Jumala inspiroi eli innoitti Raamatun kirjoittajia ja Henkensä välityksellä ikään kuin puhalsi totuuden heidän mieleensä. He vuorostaan ilmaisivat sen niillä sanoilla, jotka löydämme Raamatun kirjoituksista. Inspiraatio on siis se menetelmä, jonka kautta Jumala välittää ihmiskunnalle ikuista totuuttaan.
Miten inspiraatio toimii
Jumalallinen ilmoitus annettiin ihmisille jumalallisen inspiraation vaikutuksesta; "ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet" (2. Piet. 1:21). Tämä ilmoitus ilmaistiin sitten ihmiskielellä, joka on epätäydellistä ja monin tavoin rajoittunutta. Kuitenkin kysymys oli Jumalan todistuksesta. Jumala inspiroi ihmisiä, ei sanoja.
Olivatko profeetat yhtä passiivisia kuin nauhurit, jotka toistavat täsmälleen sen, mitä niihin on äänitetty? Joissakin tapauksissa kirjoittajia käskettiin kirjoittamaan muistiin täsmälleen Jumalan lausumat sanat, mutta useimmissa tapauksissa Jumala kehotti heitä kuvailemaan parhaan kykynsä mukaan sitä, minkä olivat nähneet tai kuulleet. Näissä viimeksimainituissa tapauksissa kirjoittajat käyttivät omaa kieltään ja tyyliään.
["Otetaan esimerkiksi evankeliumeissa kerrotut kuvaukset Jeesuksen ristiin kirjoitetusta tekstistä. Matt. 27:37 mukaan siinä luki: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas", kun taas Mark. 15:26 mukaan siinä luki "Juutalaisten kuningas", ja Luuk. 23:38 mukaan: "Tämä on juutalaisten kuningas." Miten nämä erot on ymmärrettävä? Kuten Raamattu sanoo, Jumalan Hengestä syntyneet kirjoitukset ovat hyödyllisiä ja luotettavia, mutta silti ristin kirjoituksesta annetaan erilaiset kuvaukset. Tämä tapaus osoittaa, että innoitus sallii erilaiset ilmaisut, kunhan ajatus tai tapahtuma kuvataan riittävän selvästi." (RS, 4/2012, s.15.)]
Paavali totesi, että "profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjojaan" (1. Kor. 14:32). Aito innoitus ei hävitä profeetan yksilöllisyyttä, ajattelukykyä, itsenäisyyttä eikä persoonallisuutta.
Mooseksen ja Aaronin välinen suhde kuvaa jossain määrin sitä suhdetta, joka vallitsi Pyhän Hengen ja Raamatun kirjoittajan välillä. Jumala sanoi Moosekselle: "Minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja veljestäsi Aaronista tulee sinun profeettasi" (2. Moos. 7:1; vrt. 4:15,16). Mooses antoi Aaronille tiedon Jumalan sanomista, ja Aaron vuorostaan ilmoitti ne omin sanoin ja omalla tyylillään faraolle. Samalla tavoin Raamatun kirjoittajat ilmaisivat jumalallisia käskyjä, ajatuksia ja sanomia sellaisella kielellä ja tyylillä, mikä oli heille ominaista. Tästä johtuu, että Raamatun eri kirjojen sanasto vaihtelee ja heijastaa kunkin kirjoittajan omaa kasvatusta ja kulttuuriperintöä.
Raamattu "ei edusta Jumalan ajattelu- ja ilmaisutapaa. Usein sanotaan, että Jumala ei ilmaisisi ajatustaan tuolla tavalla. Mutta Jumala ei ole asettanut itseään vastuuseen Raamatussa esiintyvistä sanoista, logiikasta tai retoriikasta. Raamatun kirjoittajat olivat Jumalan kirjureita, eivät hänen kyniään." *1 "Inspiraatio ei kohdistu ihmisen sanoihin tai hänen sanontatapoihinsa vaan ihmiseen itseensä, kirjoittajaan, joka Pyhän Hengen vaikutuksen alaisena ottaa vastaan ajatuksia. Kirjoittajan oma yksilöllinen ajatusmaailma antaa kuitenkin leimansa hänen käyttämiinsä sanoihin. - - Jumalallinen mieli ja tahto liittyy inhimilliseen mieleen ja tahtoon; siten ihmisen ilmaisemat ajatukset ovat Jumalan sanaa." *2
Yhdessä tapauksessa Jumala on puhunut ja kirjoittanut meille täsmälliset sanat: Kymmenen käskyä. Niitä ei ole laatinut ihminen vaan Jumala (2. Moos. 20:1-17; 31:18; 5. Moos. 10:4,5), mutta nekin oli ilmaistava inhimillisen kielen rajoissa.
Raamattu on näin ollen ihmiskielellä ilmaistua jumalallista totuutta. Kuvittele miltä tuntuisi opettaa kvanttifysiikkaa vauvalle. Tällaisen ongelman edessä Jumala on, kun hän yrittää välittää jumalallisia totuuksia syntiselle, ajatuskyvyltään rajoittuneelle ihmiskunnalle. Meidän omat rajoituksemme asettavat rajansa myös sille, miten Jumala voi meille viestiä.
Vastaavanlainen tilanne vallitsi Jeesuksen ihmiseksitulemisessa: Jeesus oli sekä Jumala että ihminen, jumalallinen ja inhimillinen yhdessä persoonassa. Samoin Raamatussa jumalallinen ja inhimillinen yhtyvät. Raamatusta voidaan sanoa samoin kuin sanottiin Kristuksesta: "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme" (Joh. 1:14). Tämän jumalallis-inhimillisen yhteyden ansiosta Raamatun asema maailman kirjallisuudessa on ainutlaatuinen.
Inspiraatio ja Raamatun kirjoittajat
Pyhä Henki valmisti tiettyjä henkilöitä välittämään jumalallista totuutta. Raamattu ei selitä yksityiskohtaisesti, miten Jumala teki nämä henkilöt kykeneviksi tehtäväänsä, mutta jollakin tavalla hän muodosti yhteyden jumalallisen ja inhimillisen tekijän välille.
Raamatun kirjoittajia ei valittu heidän luonnollisten kykyjensä perusteella. Jumalallinen ilmestys ei myöskään välttämättä johtanut asianomaista henkilöä kääntymykseen tai taannut hänelle ikuista elämää. Bileam julisti inspiraation vallassa jumalallisen sanoman vaikka toimikin Jumalan ohjeiden vastaisesti (4. Moos. luvut 22-24). Ja Daavid, jota Pyhä Henki käytti, syyllistyi suuriin rikoksiin (vrt. Ps. 51). Kaikki Raamatun kirjoittajat olivat ihmisiä, joilla oli synnillinen luonto ja jotka tarvitsivat päivittäin Jumalan armoa (vrt. Room. 3:12).
Raamatun kirjoittajien kokema inspiraatio oli enemmän kuin osallistumista jumalallisesta ohjauksesta tai valistuksesta, sillä siitä voivat kaikki totuutta etsivät ihmiset osallistua. Toisinaan Raamatun kirjoittajat kirjoittivat ymmärtämättä itsekään täysin sitä jumalallista sanomaa, joka oli annettu heidän välitettäväkseen (1. Piet. 1:10-12).
Kirjoittajat itse suhtautuivat esittämiinsä sanomiin eri tavoin. Daniel ja Johannes olivat suuresti hämmentyneitä näkemästään (Dan. 8:27; Ilm. 5:4), ja Pietari viittaa siihen, että profeetat ovat tutkineet saamiensa sanomien merkitystä (1. Piet. 1:10,11). Toisinaan profeetat pelkäsivät julistaa innoitettua sanomaa, ja jotkut jopa kiistelivät siitä Jumalan kanssa (Hab. 1; Joona 1:1-3; 4:1-11).
Ilmoituksen sisältö ja antamismenetelmä
Varsin usein Pyhä Henki välitti taivaallista tietoa näkyjen ja unien välityksellä (4. Moos. 12:6). Toisinaan Jumala puhui kuuluvasti tai niin että profeetta tajusi puheen vain sisimmässään. Sakarjalle näytettiin vertauskuvia, jotka myös selitettiin (Sak. 4). Paavali ja Johannes saivat taivaallisia näkyjä, joihin liittyi suullisia ohjeita (2. Kor. 12:1-4; Ilm. 4,5). Hesekiel sai näyssä nähdä, mitä tapahtui hänestä etäällä olevassa paikassa (Hes. 8). Jotkut Raamatun kirjoittajista osallistuivat omiin näkyihinsä ja suorittivat toimia, jotka muodostivat osan itse näystä (Ilm. 10).
Joillekin Henki ilmoitti tapahtumista, jotka toteutuisivat vasta tulevaisuudessa (Dan. 2;7;8;12). Toiset kirjoittajat kirjoittivat muistiin historiallisia tapahtumia joko oman henkilökohtaisen kokemuksensa perusteella tai käyttämällä hyväkseen valikoituja kohtia historiallisista aikakirjoista (Tuomarien kirja, Ensimmäinen Samuelin kirja, Toinen Aikakirja, Evankeliumit, Apostolien teot).
Inspiraatio ja historia
Koska Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet Jumalan Hengen vaikutuksesta ja ovat hyödyllisiä "opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi" (2. Tim. 3:15,16), ei ole epäilystäkään siitä, etteikö jumalallinen johdatus olisi ohjannut Raamatun kirjoittamista. Saatiinpa tarvittava tieto henkilökohtaisen havainnoinnin pohjalta, suullisista tai kirjallisista lähteistä taikka suoranaisen jumalallisen ilmestyksen kautta, siinä kaikessa kirjoittajaa ohjasi Pyhä Henki. Tämä on takeena Raamatun luotettavuudesta.
Raamattu paljastaa Jumalan suunnitelman hänen elävässä ja dynaamisessa vuorovaikutuksessaan ihmissuvun kanssa eikä vain kokoelmana teoreettisia opinkappaleita. Jumalan itseilmoitus nousee esiin todellisista tapahtumista, jotka tapahtuivat tiettynä aikana ja tietyssä paikassa. Näiden historiallisten kertomusten luotettavuus on äärimmäisen tärkeä, koska ne muodostavat kehykset käsityksellemme Jumalan luonteesta ja hänen meitä koskevasta tarkoituksestaan. Oikea ymmärtäminen johtaa ikuiseen elämään, mutta väärä näkemys johtaa hämminkiin ja kuolemaan.
Jumala antoi tiettyjen henkilöiden tehtäväksi kirjoittaa historiaa hänen suhteestaan Israeliin. Nämä historialliset kuvaukset, jotka on kirjoitettu toisenlaisesta näkökulmasta kuin maallisen historian esitykset, muodostavat tärkeän osan koko Raamattua (vrt. 4. Moos. 33:1,2; Joos. 24:25,26; Hes. 24:2). Ne antavat meille täsmällisen ja objektiivisen historiankuvauksen jumalallisesta näkökulmasta katsottuna. Pyhä Henki antoi kirjoittajille erityistä näkökykyä, niin että he voivat kirjoittaa muistiin tapahtumia suuresta taistelusta hyvän ja pahan välillä, tapahtumia, jotka paljastavat Jumalan luonteen ja ohjaavat ihmisiä heidän etsiessään pelastusta.
Nämä historialliset tapahtumat ovat esikuvia tai "esimerkkejä", ja ne on "kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja" (1. Kor. 10:11). "Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa" (Room. 15:4). Sodoman ja Gomorran hävitys on "varoittava esimerkki" (2. Piet. 2:6; Juud. 1:7). Abrahamin vanhurskauttamiskokemus on esimerkkinä jokaiselle uskovalle (Room. 4:1-25; Jaak. 2:14-22). Vieläpä Vanhan testamentin yhteiskunnalliset lait, joihin liittyi syvä hengellinen merkitys, on kirjoitettu meidänkin opiksemme (1. Kor. 9:8,9).
Luukas mainitsee kirjoittaneensa evankeliuminsa, koska hän halusi esittää selostuksen Jeesuksen elämästä, "jotta tietäisit, kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on" (Luuk. 1:4). Johannes ilmoitti oman evankeliuminsa kirjoittamisen tarkoituksena olevan, "että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden" (Joh. 20:31). Jumala johti Raamatun kirjoittajia esittämään historiaa tavalla, joka ohjaisi meitä pelastukseen.
Raamatun henkilöiden elämäkerrat tarjoavat myös todistuksen jumalallisesta inspiraatiosta. Nämä elämäkerrat paljastavat sekä näiden henkilöiden heikkoudet että heidän voimansa. Niissä kerrotaan totuudenmukaisesti heidän syntinsä yhtä hyvin kuin heidän menestyksensäkin.
Raamattu ei peittele Nooan itsehillinnän puutetta eikä Abrahamin petosta. Mooseksen, Paavalin, Jaakobin ja Johanneksen luonteen heikkouksia on merkitty muistiin. Raamatun historia paljastaa Israelin viisaimman kuninkaan epäonnistumisia samoin kuin kahdentoista patriarkan ja kahdentoista apostolin vajavaisuuksia. Raamattu ei puolustele heitä eikä myöskään yritä vähätellä heidän syyllisyyttään. Se esittää heidät kaikki sellaisina kuin he ovat ja kertoo, mitä heistä Jumalan armon avulla tuli. Ilman jumalallista inspiraatiota yksikään elämäkerran kirjoittaja ei olisi pystynyt laatimaan niin ymmärtäväistä analyysiä.
Raamattu itse esittää sisältämänsä historialliset kertomukset aitoina ja tosina historiallisina selostuksina, ei myytteinä tai vertauskuvina. Monet meidän aikamme epäilijät torjuvat kertomukset Aadamista ja Eevasta, Joonasta ja vedenpaisumuksesta. Kuitenkin Jeesus hyväksyi ne historiallisesti tarkkoina ja hengellisesti merkityksekkäinä kertomuksina (Matt. 12:39-41; 19:4-6; 24:37-39).
Raamattu ei opeta osainspiraatiota eikä inspiraation eri asteita. Tällaiset teoriat ovat inhimillisiä spekulaatioita, jotka riistävät Raamatulta sen jumalallisen arvovallan.
Raamatun tarkkuus
Aivan niin kuin Jeesus "tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme" (Joh. 1:14), samoin Raamattu annettiin ihmiskielellä, jotta me voisimme ymmärtää sen välittämää totuutta. Raamatun innoitus on takeena sen luotettavuudesta.
Miten pitkälle Jumala varjeli Raamatun tekstin välittymistä sen lisäksi, että hän huolehti sen sanoman aitoudesta ja totuudenmukaisuudesta? On selvää, että vaikka vanhoissa käsikirjoituksissa esiintyy joitakin poikkeamia, niiden sisältämät olennaiset totuudet ovat säilyneet muuttumattomina. *3 Vaikka onkin hyvin mahdollista, että Raamatun käsikirjoitusten jäljentäjät ja kääntäjät tekivät pieniä virheitä, raamatullisen arkeologian tutkimustulokset osoittavat, että monet väitetyistä erheistä olivat itse asiassa tutkijoiden omia väärinkäsityksiä. Jotkut näistä ongelmista syntyivät sen vuoksi, että raamatullista historiaa ja Raamatun kuvausta sen ajan tavoista luettiin länsimaisin silmin. Meidän on myönnettävä, että ihminen tuntee asioita vain osittain, ja ihmisen käsitys jumalallisesta toiminnasta on puutteellinen.
Havaittujen ristiriitaisuuksien ei siis pitäisi heikentää luottamustamme Raamattuun; ne johtuvat useammin omasta epätarkasta tiedostamme kuin todellisista virheistä. Emme ehkä koskaan pysty selittämään jokaista raamatunkohtaa, mutta meidän ei tarvitsekaan sitä tehdä. Täyttyneet profetiat todistavat Raamatun luotettavuudesta.
Vaikka Raamattua on yritettykin hävittää, se on kuitenkin säilynyt hämmästyttävän hyvin. Kuolleen meren kirjakääröjen vertailu myöhempiin Vanhan testamentin käsikirjoituksiin osoittaa, miten huolellisesti Raamatun käsikirjoituksia kopioitiin. *4 Tämä vahvistaa käsitystämme Raamatun luotettavuudesta ja uskoamme siihen, että se on erehtymätön ilmoitus Jumalan tahdosta.
Raamatun arvovalta
Raamatun pyhillä kirjoituksilla on jumalallinen arvovalta, koska niissä Jumala puhuu Pyhän Henkensä kautta. Tästä syystä Raamattu on kirjoitettu Jumalan sana. Miten voimme todistaa tämän väitteen oikeaksi, ja mitä seurauksia siitä on elämällemme ja tiedonhankinnallemme?
Raamatun oma todistus
Raamatun kirjoittajat todistavat, että he saivat sanomansa suoraan Jumalalta. Jeremialle, Hesekielille, Hoosealle ja muille Raamatun kirjoittajille tuli "Herran sana" (Jer. 1:1,2,9; Hes. 1:3; Hoos. 1:1; Joel 1:1; Joona 1:1). Jumalan profeetat olivat Herran sanansaattajia, lähettiläitä (Hagg. 1:13; 2. Aikak. 36:16), jotka olivat saaneet käskyn puhua hänen nimessään ja sanoa: "Näin sanoo Herra" (Hes. 2:4; vrt. Jes. 7:7). Hänen sanansa muodostavat heidän jumalallisen valtakirjansa, ja niihin perustuu heidän arvovaltansa.
Toisinaan Jumalan käyttämä inhimillinen välikappale jää taustalle. Matteus viittaa Vanhan testamentin profeetan taustalla olevaan arvovaltaan sanoessaan: "Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut" (Matt. 1:22). Hän näkee Herran varsinaisena tekijänä ja auktoriteettinä; profeetta on epäsuora tekijä.
Pietari rinnastaa Paavalin kirjoitukset muihin Raamatun kirjoituksiin (2. Piet. 3:15,16). Paavali todistaa omasta kirjoituksestaan: "Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle" (Gal. 1:12).
Jeesus ja Raamatun arvovalta
Koko toimintansa ajan Jeesus korosti Raamatun arvovaltaa. Joutuessaan saatanan kiusattavaksi tai vastustajiensa ahdistamaksi hän puolusti itseään vetoamalla pyhiin kirjoituksiin: "On kirjoitettu" (Matt. 4:4,7,10; Luuk. 20:17). "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä", hän sanoi, "vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta" (Matt. 4:4). Kun häneltä kysyttiin, miten ihminen voi saada iankaikkisen elämän, hän vastasi: "Mitä laissa on sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?" (Luuk. 10:26).
Jeesus asetti Raamatun inhimillisten traditioiden ja käsitysten yläpuolelle. Hän nuhteli juutalaisia siitä, että nämä syrjäyttivät Raamatun arvovallan (Mark. 7:7-9), ja hän kehotti heitä tutkimaan Raamattua huolellisemmin: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet" (Matt. 21:42; vrt. Mark. 12:10,26).
Hän uskoi vahvasti profeetallisen sanan arvovaltaan ja osoitti, että se viittasi häneen itseensä "nehän juuri todistavat minusta", hän sanoi pyhistä kirjoituksista. "Jos te uskoisitte Moosesta, uskoisitte myös minua - juuri minusta hän on kirjoittanut" (Joh. 5:39,46). Jeesuksen väite, jonka mukaan hänellä oli jumalallinen tehtävä, sai voimakkainta ja vakuuttavinta tukea siitä, että hän täytti Vanhan testamentin profetiat (Luuk. 24:25-27).
Kristus siis varauksetta hyväksyi pyhän Raamatun Jumalan tahdon arvovaltaiseksi ilmoitukseksi koko ihmiskunnalle. Hän näki Raamatun totuutena, objektiivisena ilmoituksena, joka oli annettu johtamaan ihmiskuntaa virheellisten traditioiden ja myyttien pimeydestä pelastavan tiedon todelliseen valoon.
Pyhä Henki ja Raamatun arvovalta
Uskonnolliset johtajat ja huoleton kansanjoukko ei Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana tajunnut, kuka hän todella oli. Joittenkin mielestä hän oli Johannes Kastajan, Elian tai Jeremian kaltainen profeetta - pelkkä ihminen. Kun Pietari tunnusti, että Jeesus oli "Messias, elävän Jumalan poika", Jeesus huomautti, että jumalallinen valaistus oli tehnyt hänelle mahdolliseksi tämän tunnustuksen antamisen (Matt. 16:13-17). Paavali korostaa sitä totuutta, että "kukaan ei myöskään voi sanoa: 'Jeesus on Herra', muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta" (1. Kor. 12:3).
Näin on laita kirjoitetun Jumalan sanan. Ilman Pyhän Hengen valaisua mielemme ei kykenisi koskaan oikealla tavalla ymmärtämään Raamattua tai edes tajuamaan sen olevan Jumalan arvovaltaisen tahdon ilmaisu. Koska kukaan ei tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki (1. Kor. 2:11), siitä seuraa, että "ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla' (1. Kor. 2:14). Tästä johtuu, että "puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen" (1. Kor. 1:18).
Ainoastaan Pyhän Hengen avulla, "sillä Henki tutkii kaiken, myös Jumalan syvimmät salaisuudet" (1. Kor. 2:10), voimme tulla vakuuttuneiksi Raamatun arvovallasta, siitä, että se on Jumalan ja hänen tahtonsa ilmoitus. *5 Silloin myös rististä tulee "Jumalan voima" (1. Kor. 1:18) ja voimme yhtyä Paavalin todistukseen: "Me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan Jumalan oman Hengen, jotta tietäisimme, mitä hän on lahjoittanut meille" (1. Kor. 2:12).
Pyhiä Kirjoituksia ja Pyhää Henkeä ei voida koskaan erottaa toisistaan. Pyhä Henki on sekä raamatullisen totuuden lähde että sen ilmaisija.
Raamatun arvovalta elämässämme lisääntyy tai vähenee sen mukaan, millainen on käsityksemme inspiraatiosta. Jos pidämme Raamattua vain kokoelmana ihmisten todistuksia tai jos sille tunnustamamme arvovalta jollakin tavoin riippuu siitä, miten se vaikuttaa tunteisiimme, me vähennämme sen arvovaltaa elämässämme. Mutta kun tajuamme, että sen kirjoittajien välityksellä Jumalan ääni puhuu meille, olivatpa nuo kirjoittajat olleet miten heikkoja ja inhimillisiä tahansa, Raamatusta tulee silloin ehdoton arvovalta sekä oppia että elämää koskevissa kysymyksissä (2. Tim. 3:16).
Raamatun arvovallan laajuus
Raamatun ja tieteen väliset ristiriitaisuudet johtuvat inhimillisen ajattelun virhepäätelmistä. Jos tieteen tuloksia ja Raamattua ei saada sopusointuun keskenään, se johtuu siitä, että ei olla "täysin selvillä tieteestä sen enempää kuin ilmoituksestakaan - -. Mutta oikein ymmärrettyinä ne ovat täysin sopusoinnussa keskenään." *6
["Raamatun arvostelijat tekevät suuren numeron siitä, että muilla vanhoilla sivilisaatioilla oli omat vedenpaisumuskertomuksensa. Kriitikoiden mukaan Raamatun kertomus ei ole ainutlaatuinen, alkuperäinen eikä edes totta, vaan pelkkä kopio jostain aiemmasta myytistä tai legendasta. Ne taas, jotka uskovat Raamatun olevan Jumalan sanaa, pitävät näitä kertomuksia vahvistuksena vedenpaisumuksen todellisuudesta." (RS, 1/2012, s. 30.)]
Kaiken inhimillisen viisauden on alistuttava Raamatun arvovallalle. Raamatun totuudet ovat se normi, millä kaikki muut ajatukset on koeteltava. Jumalan sanan arvioiminen rajallisilla inhimillisillä mittapuilla on samaa kuin yrittäisimme mitata tähtitaivasta metrimitalla. Raamattua ei ole alistettava inhimillisten normien alaisuuteen. Se on kaiken inhimillisen viisauden ja kirjallisuuden yläpuolella. Sen sijaan että me arvostelisimme Raamattua, se arvostelee meitä, sillä se on luonteen mittapuu ja kaiken kokemuksen ja ajatuksen koetin.
Raamatun arvovalta ulottuu vieläpä niihin lahjoihin, joita Pyhä Henki jakaa seurakunnalle, mukaan luettuina profetian hengen lahja tai kielillä puhumisen kautta saatava opastus (1. Kor. 12; 14:1; Ef. 4:7-16). Hengen lahjat eivät syrjäytä Raamattua; sen sijaan ne on koeteltava Raamatulla, ja elleivät ne ole sopusoinnussa sen kanssa, ne on hylättävä epäaitoina. "'Pysykää laissa ja todistuksessa!' Elleivät he näin sano, ei heillä aamunkoittoa ole" (Jes. 8:20, VKR).
Raamatun yhtenäisyys
Raamatun pintapuolinen lukeminen johtaa sen pintapuoliseen ymmärtämiseen. Sillä tavoin luettuna Raamattu saattaa näyttää sekavalta kokoelmalta kertomuksia, saarnoja ja historiaa. Mutta niitä, jotka ovat avoimia Jumalan Hengen valaisulle, ne jotka ovat halukkaita etsimään kätkettyjä totuuksia kärsivällisesti ja paljon rukoillen, havaitsevat, että Raamatun opetus pelastuksen periaatteista on pohjimmiltaan yhdenmukainen. Raamattu ei kuitenkaan ole yksitoikkoisen yhdenmuotoinen. Pikemminkin se sisältää rikkaan ja värikkään valikoiman harvinaisen ja omaperäisen kauniita todistuksia, jotka ovat sopusoinnussa keskenään. Ja juuri tämä näkökulmien erilaisuus tekee Raamatun paremmin kykeneväksi tyydyttämään ihmisten tarpeita kaikkina aikoina.
Jumala ei ole ilmoittanut itseään ihmiskunnalle katkeamattomien sanomien yhtäjaksoisena ketjuna, vaan vähä vähältä toisiaan seuraavien sukupolvien aikana. Olipa kirjoittajana Mooses midianilaisella niityllä tai Paavali roomalaisessa vankilassa, Raamatun kirjat paljastavat saman hengen innoittaman viestin. Kun ymmärrämme, että ilmoitus on luonteeltaan edistyvää, ymmärrämme myös paremmin Raamattua ja sen yhtenäisyyttä.
Vaikka Vanhan ja Uuden testamentin kirjoitusten syntyminen on tapahtunut useiden sukupolvien aikana, ne ovat kuitenkin sisällöltään erottamattomia; ne eivät ole ristiriidassa toistensa kanssa. Nämä kaksi testamenttia ovat yhtä niin kuin Jumala on yksi. Vanha testamentti ilmaisee profetioittensa ja symboleittensa välityksellä evankeliumin tulevasta Vapahtajasta; Uusi testamentti, kertoessaan Jeesuksen elämästä, ilmoittaa jo tulleen Vapahtajan - evankeliumi on muuttunut todellisuudeksi. Molemmat ilmoittavat saman Jumalan. Vanha testamentti muodostaa perustan Uudelle. Se tarjoaa avaimen, jolla Uusi testamentti aukeaa, samalla kun Uusi testamentti selittää Vanhan testamentin salaisuuksia.
Jumala kutsuu meitä armollisesti tutustumaan häneen hänen sanaansa tutkimalla. Siitä me voimme löytää pelastusvarmuuden runsaan siunauksen. Voimme itse havaita, että jokainen Raamatun kirjoitus on "hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä" (2. Tim. 3:16,17).
Lähdeviitteitä ja huomautuksia
1. Ellen G. White, Selected Messages, (Washington, D.C.: Review and Herald, 1958), osa 1, s. 21.
2. Sama.
3. Ks. White, Early Writings (Washington, D.C.: Review and Herald, 1045), s. 220, 221.
4. Ks. Siegfried H. Horn, Lapio ja Raamattu (Kirjatoimi, 1976).
5. "Methods of Bible Study", Pääkonferenssin vuosikokouksen 12.10.1986 raportti (Biblical Research Institute, General Conference of Seventh-day Adventists, 6840 Eastern Ave., N. W., Washington, D.C. 20012.), julkaistu suomeksi "Miten Raamattua tulisi tutkia, Raamatun tutkimisen periaatteita ja menetelmiä", Adventtiairut nro 9-11, 1992. Katso myös A Symposium on Biblical Hermeneutics, ed. G. M. Hyde (Washington, D.C.: Review and Herald, 1974); Gerhard F. Hasel, Understanding the Living Word of God (Mountain View, CA: Pacific Press, 1980). Cf. P. Gerard Damsteegt, "Interpreting the Bible" (Paper prepared for the Far Eastern Division Biblical Research Committee Meeting, Singapore, toukokuu 1986).
6. White, Alfa ja omega 1, (Kirjatoimi, 1984) s. 96.
