IHMINEN JA IHMISLUONTO
Perusluonteiset opinkohdat 7


"Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä."
Room. 5:12

"Jumala sanoi:
'
Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme.'" Jumala ei tehnyt luomistyönsä kruunua pelkästään puhumalla. Sen sijaan hän kumartui maahan muotoillakseen tämän uuden olennon maan tomusta.

Maailman etevinkään kuvanveistäjä ei kykenisi taltallaan kaivertamaan niin jaloa olentoa. Kenties Michelangelo olisi voinut muotoilla kauniin ulkokuoren, mutta entä anatomia ja fysiologia? Elimistön täsmällinen toiminta on vielä tärkeämpää kuin sen kauneus.

Täydellinen veistos oli valmiina, jokainen hius, silmäripsi ja kynsi oli paikoillaan, mutta Jumala ei ollut vielä päättänyt työtään. Tarkoitus ei ollut, että ihminen olisi vain pölyä keräävä koriste-esine. Tarkoitus oli, että hänkin olisi elävä, ajatteleva ja luova olento.

Luoja kumartui tuon maasta muovatun ihmisen puoleen "ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento" (1. Moos. 2:7). Jumala ymmärsi, että ihminen tarvitsi itselleen sopivaa seuraa, ja hän päätti: "Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen" (1. Moos. 2:18). Jumala "vaivutti ihmisen syvään uneen", ja teki hänen kylkiluustaan naisen (1. Moos. 2:18,21,22). "Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." Sitten Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." Aadamille ja Eevalle annettiin kodiksi puutarha, jonka veroista ei ole enää missään maan päällä. Siinä oli puita, viiniköynnöksiä, kukkia, laaksoja ja kukkuloita - kaikki Mestarin itsensä suunnittelemia. Siinä oli myös kaksi erityispuuta: elämän puu sekä hyvän- ja pahantiedon puu. Jumala antoi Aadamille ja Eevalle luvan syödä vapaasti kaikista muista puista paitsi hyvän- ja pahantiedon puusta (1. Moos. 2:8,9,17).

Näin luomisviikon päättyessä Jumala oli toteuttanut hienoimmatkin suunnitelmansa. "Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää" (1. Moos. 1:31).

Ihmisen alkuperä

Nykyään monet uskovat, että ihminen polveutuu alemmista eläinkunnan muodoista ja on tulosta luonnossa miljardeja vuosia jatkuneesta kehityksestä. Tällainen käsitys ei kuitenkaan ole saatettavissa sopusointuun Raamatun ilmoituksen kanssa. Raamatun näkemykselle ihmisluonnosta on keskeistä se, että ihmiskunta on luomisestaan lähtien rappeutunut.

Jumala loi ihmisen
Ihmissuvun lähtökohtana on jumalallinen neuvottelu. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen" (1. Moos.1:26). Tässä käytetty monikkomuoto viittaa kolmiyhteiseen Jumalaan - Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Yksimielisenä Jumala aloitti ensimmäisen ihmisolennon luomisen (1. Moos. 1:27).

Ihminen luotiin maan tomusta
Jumala muovasi ihmisen "maan tomusta" (1. Moos. 2:7). Hän käytti olemassa olevaa materiaa mutta ei toisia elämänmuotoja kuten vesi- tai maaeläimiä. Vasta sitten kun Jumala oli muovannut jokaisen elimen ja asettanut sen paikoilleen hän yhdisti ihmiseen "elämän henkäyksen" ja teki näin ihmisestä elävän olennon.

Jumalallisen esikuvan mukaan
Jumala loi kaikki eläimet - kalat, linnut, matelijat, hyönteiset, nisäkkäät jne. - lajeittain (1. Moos. 1:21,24,25). Kullakin lajilla oli juuri sille tyypillinen muoto ja kyky tuottaa lajinsa mukaisia jälkeläisiä. Ihminen sensijaan luotiin jumalallisen esikuvan mukaan. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen - - kuvaksemme, kaltaiseksemme" (1. Moos. 1:26). Eläinkunnan ja ihmisen välillä on selvä ero. Luukkaan esittämä ihmiskunnan sukuluettelo, jossa ilmenee ihmisen alkuperä, ilmaisee tämän eron yksinkertaisesti mutta ylevästi todetessaan, että Enos oli Setin poika, Set Aadamin poika ja Aadam Jumalan poika (Luuk. 3:38).

Ihmisen korkea asema
Ihmisen luominen oli koko luomistyön huippukohta. Jumala asetti ihmisen hallintaan koko luomakunnan. L. Berkhof kirjoittaa Aadamista: "Hänen velvollisuutensa ja etuoikeutensa oli alistaa koko luonto ja kaikki luontokappaleet palvelemaan hänen tahtoaan ja tarkoitusperiään, jotta hän ja koko hänen loistava valtakuntansa korottaisi kaikkivaltiasta Luojaa ja maailmankaikkeuden Herraa, 1. Moos. 1:28; Ps. 8:4-9." *1

Ihmissuvun ykseys
Genesiksen sukuluettelot osoittavat, että kaikki Aadamin ja Eevan jälkeen tulleet suvut olivat tämän ensimmäisen ihmisparin jälkeläisiä. Ihmisinä olemme samaa luontoa, joka muodostaa geneettisen ykseyden. Paavali sanoi: "Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä" (Ap. t. 17:26).

Näemme viitteitä tästä ihmiskunnan orgaanisesta ykseydestä myös niissä Raamatun sanoissa, joissa osoitetaan, että Aadamin rikkomus teki kaikista ihmisistä syntisiä ja kuoleman alaisia, ja Kristusen kuuliaisuus toi kaikille ihmisille pelastuksen (Room. 5:12,19; 1. Kor. 15:21,22).

Ihmisluonnon ykseys

Mitkä ovat ihmisen pääosat? Onko ihminen kokoonpantu useista itsenäisistä rakenneosista kuten ruumiista, sielusta ja hengestä?

Elämän henkäys
"Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento (VKR: elävä sielu)" (1. Moos. 2:7).

Kun Jumala muodosti maan alkuaineista elävän olennon, hän 'puhalsi' 'elämän henkäyksen' Aadamin elottomaan ruumiiseen. Tuo elämän henkäys oli elämää antava "Kaikkivaltiaan henkäys" (Job 33:4) - elämän kipinä. Voisimme verrata sitä sähkövirtaan, joka erilaisten elektronisten komponenttien kautta virratessaan saa laatikossa olevan harmaan lasilevyn sykkimään väriä ja toimintaa - painettuamme väritelevision kytkintä. Sähkö synnyttää ääntä ja liikettä sinne, missä ei aiemmin ollut mitään.

Ihminen - elävä sielu
Mitä elämän henkäys sai aikaan? Kun Jumala muovasi maan alkuaineista ihmisolennon, hän suunnitteli ja muotoili kaikki elimistön osat: sydämen, keuhkot, munuaiset, maksan, pernan, aivot jne. Ne olivat kaikki täydellisiä - mutta elottomia. Sitten Jumala puhalsi tähän elottomaan aineeseen elämän henkäyksen, ja "näin ihmisestä tuli elävä olento".

Raamatun esittämä yhtälö on varsin yksinkertainen: maan tomu (alkuaineet) + elämän henkäys = elävä olento eli elävä sielu.

Tämä "elämän henkäys" ei rajoitu vain ihmisiin. Se kuuluu kaikille eläville olennoille. Raamattu osoittaa että eläimissäkin on elämän henkäys (1. Moos. 7:15,22).

Se heprean kielen termi, joka on käännetty 'elävä olento' tai 'elävä sielu' (1. Moos. 2:7), on nefes hajjah. Tämä ilmaus ei tarkoita yksinomaan ihmistä, vaan sitä käytetään myös tarkoitettaessa vesieläimiä, hyönteisiä, matelijoita ja villieläimiä (1. Moos. 1:20,24; 2:19).

Nefes (olento, sielu) tulee verbistä nafas, jonka merkitys on 'hengittää'. Sen vastine Uuden testamentin kreikan kielessä on psykhe. "Koska hengitys on selvimmin havaittavia elämän merkkejä, nefes kuvaa ihmistä elävänä olentona, persoonana." *2 Kun sitä käytetään eläimistä, kuten luomiskertomuksessa, se kuvaa niitä Jumalan luomina elävinä olentoina.

On tärkeätä huomata Raamatun sanovan, että ihmisestä tuli elävä sielu. Mikään luomiskertomuksessa ei viittaa siihen, että ihminen olisi saanut sielun - jonkinlaisen erillisen rakenneosan, joka luomisessa olisi yhtynyt ihmisruumiiseen.

Jakamaton ykseys
Luomiskertomuksen merkitystä ihmisluonnon oikealle ymmärtämiselle ei voida yliarvioida. Korostaessaan ihmisen orgaanista ykseyttä Raamattu kuvaa ihmistä kokonaisvaltaisena olentona. Miten sitten sielu ja henki liittyvät ihmisluontoon?

1. Sielun (hepr. nefes; kreik. psykhe) raamatullinen merkitys
Kuten jo on mainittu, Vanhassa testamentissa 'sielu' on käännös heprean sanasta nefes. Luomiskertomuksessa (1. Moos. 2:7) se kuvaa ihmistä elävänä olentona sen jälkeen kun elämän henkäys oli puhallettu maan alkuaineista muodostettuun ruumiiseen. "Vastaavasti lapsen syntymässä syntyy uusi 'sielu', joka on ainutkertaisella tavalla erilainen ja erossa muista samankaltaisista olennoista. Tämä kussakin elävässä olennossa oleva yksilöllisyys näyttää olevan juuri se, mitä heprean sana nefes korostaa. Tässä merkityksessä käytettynä nefes ei ole jokin henkilön osa; se on itse henkilö, ja useissa yhteyksissä se käännetäänkin ihmistä tarkoittavalla sanalla (ks. esim. 1. Moos. 14:21; 3. Moos. 11:43; 1. Kun. 19:4 jne.).

"Toisaalta sellaiset ilmaisut kuin 'minun sieluni', 'sinun sielusi', 'hänen sielunsa' jne. ovat yleensä tavallisten persoonapronominien 'minä', 'sinä', 'hän' jne. vastineita (ks. 1. Moos. 12:13; 3. Moos. 11:43,44; 19:8; Joos. 23:11; Ps. 3:2; Jer. 37:9 jne.). Hyvin usein nefes on käännetty elämänvoimaksi tai muuten elämään ja hengissä pysymiseen liittyväksi (1. Moos. 9:4,5; 1. Sam. 19:5 jne). - -

"Uuden testamentin kreikan kielessä sanaa psykhe käytetään samaan tapaan kuin heprean nefes-sanaa Vanhassa testamentissa. Sitä käytetään yhtä hyvin eläinkunnan kuin ihmistenkin elämästä puhuttaessa (Ilm. 16:3). Usein sana on käännetty elämäksi (Matt. 16:25) tai hengeksi (Matt. 6:25). Toisinaan sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti ihmisiä (ks. Ap. t. 7:14; 27:37 jne.)." *3

"Minun sieluni on" tarkoittaa yksinkertaisesti "minä olen". Seuraavassa näytteet parista Uuden testamentin kohdasta, joissa kreikan psykhe esiintyy, vanhan ja uuden Kirkkoraamatun mukaisina suomennoksina: "Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti"; "Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan" (Mark. 14:34). "Myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä"; "Sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä" (Luuk. 2:35).

Psykhe ei ole kuolematon, vaan se voi kuolla (Ilm. 16:3), se voidaan hukuttaa helvettiin (Matt. 10:28).

Raamatun aineisto osoittaa, että nefes ja psykhe viittaavat koko ihmispersoonaan, elävään olentoon ja toisinaan myös elämänvoimaan. Sen käyttö ei missään yhteydessä osoita, että ihminen olisi muodostunut kahdesta erillisestä osasta. Ruumis ja sielu muodostavat yhdessä jakamattoman ykseyden. Sielulla ei ole tietoista olemassaoloa erillään ruumiista. Raamattu ei missään opeta, että sielu voisi elää ruumiista erillään olevana tietoisena yksikkönä.

Myös suomen kielessä henki-sanalla on monta merkitysryhmää, joista osa vastaa nefesh- ja psykhe-sanojen merkityksiä, kuten esim. elämästä, elossa olosta ("olla hengenvaarassa", "säilyttää henkensä") tai henkilöistä puhuttaessa ("meitä oli pari henkeä", "viiden hengen auto"). - Suom. huom.

2. Hengen (hepr. ruah, kreik. pneuma) raamatullinen merkitys
Vanhan testamentin hepreassa sana ruah käännetään yleensä henki. Sillä tarkoitetaan yksilölliselle olemassaololle välttämätöntä elämän kipinää, jumalallista energiaa tai elämän periaatetta.

"Sana ruah esiintyy Vanhassa testamentissa 377 kertaa, ja useinmiten se on käännetty sanalla 'henki', 'tuuli' tai 'henkäys' (1. Moos. 8:1, jne.). Sitä käytetään myös tarkoittamaan elinvoimaa (Tuom. 15:19), rohkeutta (Joos. 2:11), - - moraalista luonnetta (Hes. 11:19) ja sisintä tunnemaailmaa, sydäntä (1. Sam 1:15).

"Hengityksen merkityksessä ruah on samanlainen sekä ihmisillä että eläimillä (Saarn. 3:19). Ihmisen ruah lähtee kuolemassa (Ps. 146:4) ja palaa Jumalan luo (Saarn. 12:7; vrt. Job 34:14). Sanaa ruah käytetään usein Jumalan Hengestä, kuten Jes. 63:10. Missään Vanhassa testamentissa ei ruah, ihmisestä puhuttaessa, tarkoita ruumiista erillään olevaa tietoista osaa.

"Uudessa testamentissa vastaava käsite on pneuma, 'henki', verbistä pneoo, 'puhaltaa', 'hengittää'. Myöskään pneuma ei itsessään sisällä merkitystä, mikä viittaisi tietoiseen olemassaoloon ihmisruumiista erillään, eikä Uusi testamentti myöskään ihmisestä puhuessaan millään tavoin viittaa sellaiseen. Pneuma-sanan käytöstä eri yhteyksissä ks. esim. Room. 8:15; 1. Kor. 4:21; 2. Tim. 1:7; 1. Joh. 4:6. Kuten ruah myös pneuma luovutetaan Jumalalle kuolemassa (Luuk. 23:46; Ap. t. 7:59). Pneumaa käytetään ruah-sanan tavoin myös Jumalan Hengestä (1. Kor. 2:11,14; Ef. 4:30; Hepr. 2:4; 1. Piet. 1:12; 2. Piet. 1:21 jne.)." *4

3. Ruumiin, sielun ja hengen ykseys
Millainen on ruumiin, sielun ja hengen keskinäinen suhde? Miten tämä suhde vaikuttaa ihmisen ykseyteen?

a. Kaksinainen ykseys
Vaikka Raamatuu näkeekin ihmisen olevan luonnostaan yksi kokonaisuus, se ei täsmällisesti määrittele ruumiin, sielun ja hengen välistä suhdetta. Toisinaan sanoja sielu ja henki käytetään samaa tarkoittavina. Huomaa, miten tämä samamerkityksisyys ilmenee Marian kiitosvirressä: "Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani" (Luuk. 1:46,47).

Yhdessä tapauksessa Jeesus esittää ihmisen ruumiin ja sielun muodostamana kokonaisuutena (Matt. 10:28), toisessa yhteydessä taas Paavali puhuu ihmisestä ruumiin ja hengen yhteytenä (1. Kor. 7:34). Edellisessä kohdassa sielu viittaa ihmisen persoonalliseen yhteyteen Jumalan kanssa, jälkimmäisessä tekstissä taas henki viittaa samaan yhteyteen. Kummassakin tapauksessa ruumiin katsotaan sisältävän niin henkilön fyysiset kuin tunneperäisetkin alueet.

b. Kolminainen ykseys
Paavali, joka kirjoitti ihmisen kaksinaisesta ruumiin ja hengen ykseydestä, esittää ihmisen myös kolminaisena ykseytenä. Hän kirjoittaa: "Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa" (1. Tess. 5:23). Paavali ilmaisee toivonsa, ettei mikään ihmisolemuksen osa-alue jäisi pyhityksen ulkopuolelle.

Tässä yhteydessä hengen voidaan ymmärtää tarkoittavan "niitä ihmisille annettuja kykyjä, joiden avulla Jumala voi olla yhteydessä ihmiseen Henkensä kautta (ks. Room. 8:16). Pyhän Hengen toiminta uudistaa ihmisen mielen ja muuttaa ihmistä Kristuksen kaltaisuuteen (vrt. Room. 12:1,2).

"'Sielulla' - - voidaan ymmärtää sitä aluetta ihmisen luonnosta, joka ilmenee tunteina, vietteinä ja vaistoina. Tämäkin osa ihmisluonnosta tarvitsee pyhitystä. Kun mieli Pyhän Hengen vaikutuksesta saatetaan sopusointuun Jumalan mielen kanssa ja pyhittynyt ymmärrys hallitsee alempaa luontoa, mielen herätteet, jotka muuten olisivat vastoin Jumalan tahtoa, alistetaan hänen tahtonsa alaisuuteen." *5

Ruumis, jota ylempi tai alempi luonto hallitsee, muodostaa fyysisen elimistömme kaikkine rakenneosineen.

Ei ole sattumaa, että Paavali mainitsee ensin hengen, sitten sielun ja lopuksi ruumiin. Kun henki on pyhitetty, mieli eli ajatusmaailma on jumalallisen hallinnan alaisena. Pyhitetyllä mielellä on vuorostaan pyhittävä vaikutus sieluun eli vietti- ja tunnemaailmaan. Henkilö, jossa tämä pyhitys tapahtuu, ei käytä elimistöään väärin, ja se edistää hänen fyysistä terveyttään. Näin ruumiista tulee pyhitetty väline, jonka avulla kristitty voi palvella Herraansa ja Vapahtajaansa. Paavalin kutsu pyhitykseen perustuu selvästi näkemykseen ihmisluonnon ykseydestä. Siitä ilmenee, että tehokas valmistautuminen Kristuksen toiselle tulemukselle edellyttää koko persoonan - hengen, sielun ja ruumiin - valmistautumista.

c. Näkymätön, myönteinen ykseys
On selvää, että jokainen ihminen on jakamaton ykseys. Ruumis, sielu ja henki toimivat läheisessä yhteistyössä. Ihmisen hengelliset, henkiset ja ruumiilliset kyvyt ovat tiiviissä ja toisiaan tukevassa suhteessa toisiinsa. Yhden alueella esiintyvät häiriöt vaikuttavat kahden muun alueen toimintaan. Sairas, epäpuhdas tai hämmentynyt henki tai mieli vaikuttaa vahingollisesti asianomaisen fyysiseen terveyteen. Sama pitää paikkansa toisinkin päin. Heikko, sairas tai kärsivä fyysinen olemus heikentää yleensä myös henkistä ja hengellistä kuntoa. Tämän vuorovaikutus merkitsee sitä, että jokaisen yksilön velvollisuus on pitää itsensä mahdollisimman hyvässä kunnossa. Tämä on elintärkeä osa ihmisen palauttamisessa jälleen Luojansa kuvaksi.

Ihminen Jumalan kuvana

Kuudentena luomisviikon päivänä tehty ihminen luotiin "Jumalan kuvaksi" (1. Moos. 1:27). Mitä tämä Jumalan kuvaksi luominen merkitsi?

Luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi
On usein esitetty, että ihmisen moraaliset ja hengelliset ulottuvuudet paljastavat jotakin Jumalan moraalisesta ja hengellisestä luonnosta. Mutta koska Raamattu opettaa, että ihminen muodostaa ruumiin, sielun ja hengen jakamattoman kokonaisuuden, myös ihmisen fyysisten piirteiden pitäisi jollakin tavoin heijastaa Jumalan kuvaa. Mutta eikö Jumala ole Henki? Miten henkiolento voisi olla liittyneenä mihinkään muotoon?

Raamatun mukaan enkelit ovat Jumalan tavoin henkiä (Hepr. 1:7,14). Kuitenkin ne aina ilmestyvät ihmismuodossa (1. Moos. 18:1-19:22; Dan. 9:21; Luuk. 1:11-38; Ap. t. 12:5-10). Olisiko mahdollista, että henkiolennolla on "hengellinen ruumis", johon liittyvät tietynlaiset muodot ja piirteet (vrt. 1. Kor. 15:44)?

Raamattu antaa ymmärtää, että jotkut ovat nähneet osia Jumalan persoonasta. Mooses, Aaron, Nadab, Abihu ja seitsemänkymmentä vanhinta näkivät jotakin Israelin Jumalasta (2. Moos. 24:9-11). Vaikka Jumala kieltäytyi näyttämästä kasvojaan, hän salli Mooseksen nähdä hänet takaapäin (2. Moos. 33:20-23). Jumala ilmestyi Danielille tuomionäyssä valtaistuimellaan istuvana Ikiaikaisena (Dan. 7:9,10). Kristuksen sanottiin olevan "näkymättömän Jumalan kuva" (Kol. 1:15), "hänen olemuksensa kuva" (Hepr. 1:3). Nämä raamatunkohdat näyttävät viittaavan siihen, että Jumala on persoonallinen olento, jolla on persoonallinen muoto. Tämän ei pitäisi yllättää meitä, sillä ihminen luotiin Jumalan kuvaksi.

Jumala loi ihmisen "suoraksi" (Saarn. 7:29), jolla viitataan moraaliseen selkärankaisuuteen ja rehellisyyteen. Jumalan kuvana ihminen on kutsuttu "elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää" (Ef. 4:24).

Koska ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, hänelle annettiin tilaisuus osoittaa rakkauttaan ja uskollisuuttaan Luojaansa kohtaan. Jumalan tavoin hänellä oli kyky valita - vapaus ajatella ja toimia moraalisten periaatteiden mukaisesti. Näin hän oli vapaa rakastamaan ja tottelemaan, mutta hänellä oli myös vapaus olla luottamatta ja tottelematta. Jumala otti sen riskin, että ihminen tekisi väärän valinnan, sillä vain ollessaan vapaa valitsemaan ihminen saattoi kehittää sellaisen luonteen, joka osoittaisi Jumalan olemukseen olennaisesti kuuluvaa rakkauden periaatetta (1. Joh. 4:8). Ihmisen tavoitteena oli saavuttaa Jumalan kuvan korkein ilmaus: rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään, sielustaan ja mielestään ja rakastaa muita niin kuin itseään (Matt. 22:36-40).

Luotu toisia ihmisiä varten
Jumala sanoi: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään" (1. Moos. 2:18), ja hän teki Eevan. Niin kuin jumaluuden eri persoonat muodostavat rakastavan ykseyden, samoin ihminenkin on luotu elämään yhteydessä toisiin ihmisiin. Tämä toteutuu ystävyyssuhteissa tai avioliitossa. Ihmissuhteissa meillä on mahdollisuus elää toisten hyväksi. Tämä on yksi puoli Jumalan kuvana olemisesta, ja sen kehittäminen on olennainen osa Jumalan valtaunnan sopusoinnusta ja rikkaudesta.

Luotu kantamaan vastuuta ympäristöstä
Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu" (1. Moos. 1:26). Tässä Jumalan kuvana oleminen kytketään alemman luomakunnan hallitsemiseen. Jumalan edustajana ihminen olisi muiden luontokappaleiden yläpuolella. Eläimet eivät kykene ymmärtämään Jumalan valtasuuruutta, mutta monet eläimet pystyvät tottelemaan ja palvelemaan ihmistä.

Daavid viittaa ihmisen hallintovaltaan kirjoittaessaan: "Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa" (Ps. 8:7). Merkiksi korkeasta asemastaan ihminen seppelöitiin "kunnialla ja kirkkaudella" (Ps. 8:6). Hänen velvollisuutensa oli hallita maailmaa lempeästi ja heijastaa siten Jumalan koko maailmankaikkeuteen ulottuvaa hyväntahtoista hallintoa. Emme siis ole olosuhteiden vankeja, joita ympäristövoimat hallitsevat. Sen sijaan Jumala on antanut tehtäväksemme myönteisellä tavalla vaikuttaa ympäristöömme ja käyttää jokaista tilaisuutta Jumalan tahdon toteuttamiseen.

Nämä näkökohdat tarjoavat avaimen ihmissuhteiden parantamiseen maailmassa, joka on täynnä särkyneitä suhteita. Tässä on myös vastaus niihin ongelmiin, jotka aiheutuvat maapallon luonnonvarojen itsekkäästä käytöstä sekä ilman ja veden saastuttamisesta, mikä johtaa elämän laadun jatkuvaan heikkenemiseen. Vain Raamattu viitoittaa tien kohti menestyksellistä tulevaisuutta.

Luotu noudattamaan Jumalan esimerkkiä
Ihmisinä meidän tulee toimia Jumalan tavoin, sillä meidäthän on luotu Jumalan kaltaisiksi. Meidän tulee heijastaa Tekijäämme kaikin mahdollisin tavoin omalla hallinta-alueellamme. Sapattikäsky muistuttaa tästä velvollisuudestamme: meidän tulee noudattaa Tekijämme esimerkkiä siinä, että teemme työtä viikon kuusi päivää ja lepäämme seitsemäntenä (2. Moos. 20:8-11).

Luotu ehdolliseen kuolemattomuuteen
Luomisessa ensimmäiset esivanhempamme saivat kuolemattomuuden, vaikkakin sen omistamisen ehtona oli kuuliaisuus. Koska heillä oli pääsy elämän puulle, heidän oli määrä elää ikuisesti. Heidän kuolemattomuutensa saattoi vaarantaa vain sen käskyn rikkominen, joka kielsi heitä syömästä hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää. Tottelemattomuus johtaisi kuolemaan (1. Moos. 2:17; vrt. 3:22).

Syntiinlankeemus

Vaikka Aadam ja Eeva luotiin Jumalan kuviksi ja asetettiin täydellisinä täydelliseen ympäristöön, heistä tuli syntisiä. Miten niin radikaali ja hirvittävä muutos tapahtui?

Synnin alkuperä
Miten synti saattoi ilmaantua Jumalan luomaan täydelliseen maailmaan?

1. Jumala ja synnin alkuperä
Onko Jumala Luojana myös synnin alkuunpanija? Raamattu osoittaa, että Jumala on pyhä (Jes. 6:3) ja ettei hänessä ole mitään vääryyttä. "Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea" (5. Moos. 32:4). "Mahdotonta ajatella, että Jumala tekisi väärin, että Kaikkivaltias toimisi vastoin oikeutta" (Job 34:10). "Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään" (Jaak. 1:13).

2. Synnin alkuunpanija
Jumala olisi voinut estää synnin ilmaantumisen maailmankaikkeuteen luomalla pelkkiä robotteja, jotka tekisivät vain sitä mitä ne on ohjelmoitu tekemään. Mutta Jumala halusi luoda olentoja, jotka saattoivat vapaasti, omasta tahdostaan, vastata hänen rakkauteensa - ja sellaiseen kykenisivät vain olennot, joilla on valinnan vapaus.

Tällaisen vapauden antaminen luoduille merkitsi kuitenkin sitä, että Jumala joutui ottamaan riskin: jotkut luodut olennot saattaisivat kääntyä häntä vastaan. Valitettavasti niin tapahtuikin. Korkea-arvoinen enkeliolento, vartijakerubi, josta käytettiin myös nimitystä Kointähti (lat. Lucifer), ylpistyi (Hes. 28:17; vrt. 1. Tim. 3:6). Tyytymättömänä omaan asemaansa Jumalan hallinnossa (vrt. Juud. 6) hän alkoi kadehtia Jumalan asemaa (Jes. 14:12-14). Yrittäessään saada johdon käsiinsä koko maailmankaikkeudessa tämä langennut enkeli kylvi tyytymättömyyden siementä muiden enkeleiden keskuuteen ja saikin puolelleen monia. Seurauksena oli sodan syttyminen taivaassa. Sen tähden Lucifer, joka nyt tunnettiin nimellä Saatana, vastustaja, ja hänen enkelinsä karkoitettiin taivaasta (Ilm. 12:4,7-9).

3. Syntiinlankeemus ihmissuvun keskuudessa
Jouduttuaan karkoitetuksi taivaasta Saatana päätti houkutella muita liittymään kapinaan Jumalan hallitusta vastaan. Hänen huomionsa kiinnittyi vastaluotuun ihmissukuun. Miten hän voisi johtaa Aadamin ja Eevan mukaan kapinaan? He elivät täydellisessä maailmassa, jossa Luoja huolehti kaikista heidän tarpeistaan. Miten he voisivat koskaan tulla tyytymättömiksi ja alkaa epäillä Jumalaa, joka oli heidän onnensa lähde? Kertomus syntiinlankeemuksesta antaa vastauksen.

Saatana päätti kohdistaa ensimmäiseen ihmispariin yllätyshyökkäyksen. Lähestyen Eevaa hyvän- ja pahantiedon puun lähistöllä Saatana - käärmeeksi naamioituneena - kyseli Eevalta Jumalan antamasta kiellosta syödä puun hedelmää. Eevan vahvistettua, että Jumala oli kuoleman uhalla kieltänyt syömästä juuri siitä puusta, Saatana uhmasi jumalallista kieltoa ja sanoi: "Ei, ette te kuole." Sitten hän herätti Eevassa uteliaisuutta esittämällä, että Jumala yritti estää Eevaa saamasta uutta, suurenmoista kokemusta: Jumalan kaltaiseksi tulemista (1. Moos. 3:4,5). Heti epäilys Jumalan sanaa kohtaan heräsi Eevan mielessä ja hän oli haltioissaan niistä suurista mahdollisuuksista, joita tuon puun hedelmän väitettiin tarjoavan. Kiusaus alkoi tehdä tuhojaan hänen pyhitetyssä mielessään. Usko Jumalan sanaan muuttui uskoksi Saatanan sanaan. äkkiä hänestä tuntui, että "puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä". Omaan asemaansa tyytymättömänä Eeva antoi periksi kiusaukselle tulla Jumalan kaltaiseksi. "Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi" (1. Moos. 3:6).

Luottaen omiin aisteihinsa enemmän kuin Jumalan sanaan Eeva irrottautui riippuvuudestaan Jumalaan, lankesi korkeasta asemastaan ja syöksyi syntiin. Ihmissuvun lankeemukselle oli ennen muuta ominaista epäluottamus Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan. Tämä epäusko johti tottelemattomuuteen, joka vuorostaan johti Jumalan ja ihmisen välisen suhteen rikkoutumiseen ja lopulta ihmisen eroon Jumalasta.

Synnin seuraukset
Mitä välittömiä ja pitkäaikaisia seurauksia oli synnistä? Miten synti vaikutti ihmisluontoon? Ja mitä mahdollisuuksia on synnin poistamiseen ja ihmisluonnon parantamiseen?

1. Välittömät seuraukset
Ensimmäinen seuraus synnistä oli ihmisluonnossa tapahtunut muutos, joka vaikutti sekä ihmissuhteisiin että jumalsuhteeseen. Uusi kokemus, jonka piti olla myönteinen ja silmiä avaava, tuotti Aadamille ja Eevalle vain häpeäntunteen (1. Moos. 3:7). Sen sijaan että he olisivat muuttuneet Jumalan kaltaisiksi, kuten Saatana oli luvannut, heitä alkoi pelottaa ja he yrittivät piiloutua (1. Moos. 3:8-10).

Kun Jumala alkoi esittää Aadamille ja Eevalle kysymyksiä heidän synnistään, nämä alkoivat syytellä toisiaan sen sijaan että olisivat tunnustaneet virheensä. Aadam sanoi: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin" (1. Moos. 3:12). Hänen sanoistaan ilmenee, että Eeva ja välillisesti myös Jumala olivat vastuussa hänen synnistään. Tämä osoittaa, miten synti oli rikkonut miehen suhteen vaimoonsa ja Luojaansa. Eeva vuorostaan syytti käärmettä (1. Moos. 3:13).

Rikkomuksen vakavuus ilmenee sen lohduttomista seurauksista. Jumala kirosi käärmeen, jota Saatana oli käyttänyt meedionaan, ja määräsi sen matelemaan vatsallaan - jatkuvana muistutuksena syntiinlankeemuksesta (1. Moos. 3:14). Naiselle Jumala sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan" (1. Moos. 3:16). Ja koska Aadam kuunteli vaimoaan enemmän kuin Jumalaa, maa kirottiin hänen tähtensä: "Olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu" (1. Moos. 3:17-19).

Jumala vahvisti uudelleen lakinsa muuttumattomuuden sekä sen, että rikkomus johtaa aina varmaan kuolemaan, ja sanoi: "Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat" (1. Moos. 3:19). Hän pani päätöksensä toimeen karkottamalla rikkojat Eeden-kodistaan. Se merkitsi sitä, että heidän suora yhteytensä Jumalaan (1. Moos. 3:8) katkesi eivätkä he enää päässeet syömään elämän puusta, ikuisen elämän lähteestä. Näin Aadam ja Eeva joutuivat kuoleman alaisuuteen (1. Moos. 3:22-24).

2. Synnin luonne
Monet Raamatun tekstit, mukaanluettuna erityisesti kertomus syntiinlankeemuksesta, osoittavat selvästi, että synti on moraalinen paha. Se on seurausta siitä, että ihminen vapaasta tahdostaan on päättänyt rikkoa Jumalan ilmoitettua tahtoa vastaan (1. Moos. 3:1-6; Room. 1:18-22).

a. Synnin määritelmä
Raamatun mukaan "synti merkitsee Jumalan lain rikkomista" (1. Joh. 3:4). Syntiä on myös laiminlyönti: "Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin" (Jaak. 4:17). Edelleen Raamattu sanoo, että "kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä" (Room. 14:23). Eräs laaja synnin määritelmä kuuluu seuraavasti: "Syntiä on kaikki tietoinen poikkeaminen Jumalan tahdosta joko siten, että jätetään tekemättä sellaista, minkä hän on nimenomaan käskenyt, tai tehdään sellaista, minkä hän on nimenomaan kieltänyt." *7

Synnin suhteen emme voi olla puolueettomia. Kristus sanoi: "Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan" (Matt. 12:30). Syntiä on myös se, että ihminen ei usko Jeesukseen (Joh. 16:9). Synti on luonteeltaan absoluuttista, koska se on kapinaa Jumalaa ja hänen tahtoaan vastaan. Jokainen synti, olipa kysymys pienestä tai suuresta rikkomuksesta, johtaa tuomiopäätökseen: "syyllinen". "Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa laia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin" (Jaak. 2:10).

b. Synti koskee ajatuksia yhtä hyvin kuin tekojakin
Usein synnistä puhutaan vain silloin, kun kysymys on konkreettisista, näkyvistä lainrikkomuksista. Mutta Kristus sanoi, että vihastuminenkin jo rikkoo käskyä "älä tapa" ja että himokas katse rikkoo käskyä "älä tee aviorikosta" (Matt. 5:21,22,27,28). Synti ei siis koske vain tekoja vaan myös ajatuksia ja haluja.

c. Synti ja syyllisyys
Synti aiheuttaa syyllisyyttä. Raamatun näkökulmasta syyllisyys merkitsee sitä, että synnin tekijä on rangaistuksen alainen. Ja koska kaikki ovat syntisiä, koko maailma on Jumalan edessä syyllinen ja tuomion alainen (Room. 3:19).

Ellei syyllisyyttä hoideta asianmukaisesti, se tuhoaa ihmisen fyysiset, henkiset ja hengelliset kyvyt. Hoitamaton syyllisyys tuottaa lopulta kuoleman - sillä "synnin palkka on kuolema" (Room. 6:23).

Lääke syyllisyyteen on anteeksiantamus (Matt. 6:12), jota seuraa hyvä omatunto ja mielenrauha. Jumala on halukas antamaan anteeksi katuvalle syntiselle. Syntien kuormittamille ja syyllisyyden vaivaamille ihmisille Jeesus esittää armollisen kutsun: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" (Matt. 11:28).

d. Synnin pesäpaikka
Raamattu nimittää synnin keskukseksi ihmisen sydäntä eli mieltä. Sydämessä on koko elämän lähde (Sananl. 4:23). Jeesus totesi, että ajatukset saastuttavat ihmisen, ja "juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset" (Matt. 15:19). Tämä vaikuttaa ihmisen koko persoonaan - hänen älyynsä, tahtoonsa, tunnemaailmaansa ja fyysiseen olemukseen. "Petollinen on ihmissydän, paha ja parantumaton" (Jer. 17:9), siksi ihmisluonto on turmeltunut ja läpikotaisin syntinen.

3. Synnin vaikutus ihmiskuntaan
Joku saattaa ajatella, että kuolemantuomio oli liian ankara rangaistus kielletyn hedelmän syömisestä. Mutta voimme arvioida rikkomuksen vakavuutta vain tarkastelemalla sitä vaikutusta, mikä Aadamin synnillä oli koko ihmiskuntaan.

Aadamin ja Eevan esikoispoika syyllistyi murhaan. Heidän jälkeläisensä rikkoivat pian pyhän avioliittoasetuksen harjoittamalla moniavioisuutta, ja pian jumalattomuus ja väkivalta täyttivät koko maan (1. Moos. 4:8,23; 6:1-5,11-13). Jumalan vetoomukset parannuksen ja uudistuksen aikaansaamiseksi kaikuivat kuuroille korville, ja vain kahdeksan henkeä pelastui vedenpaisumuksessa, joka tuhosi katumattomat. Vedenpaisumuksen jälkeinen historia on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta surullista kertomusta syntisen ihmisluonnon aikaansaannoksista.

a. Ihmiskunnan yleismaailmallinen syntisyys
Historia paljastaa, että Aadamin jälkeläiset ovat osallisia hänen syntisestä luonnostaan. Rukouksessaan Daavid sanoi Jumalalle: "Sinun edessäsi ei yksikään ole syytön" (Ps. 143:2; vrt. 14:3). Daavidin poika Salomo sanoi omassa rukouksessaan, ettei ole ihmistä, joka ei tee syntiä (1. Kun. 8:46). "Kuka voi sanoa: 'Olen puhdistanut sydämeni, kaikesta synnistä olen vapaa'?" (Sananl. 20:9). "Maan päällä ei ole yhtäkään niin hurskasta, että hän tekisi aina vain hyvää eikä koskaan syntiä" (Saarn. 7:20). Uusi testamentti opettaa yhtä selvästi, että "kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta" (Room. 3:23) ja että "jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä" (1. Joh. 1:8).

b. Onko syntisyys perittyä vai hankittua?
Paavali kirjoitti: "Kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat" (1. Kor. 15:22). Toisessa kohdassa hän totesi: "Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä" (Room. 5:12).

Ihmissydämen turmeltuneisuus vaikuttaa koko persoonaan. Tämän vuoksi Job huudahti: "Voiko saastaisesta tulla puhdas? Ei koskaan!" (Job 14:4). Daavid sanoi: "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun" (Ps. 51:7). Ja Paavali opetti, että "lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen" (Room. 8:7,8). Hän korosti myös sitä, että ennen kääntymystään uskovaiset olivat luonnostaan "vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin" (Ef. 2:3).

Vaikka lapsina omaksummekin synnillisiä käyttäytymismalleja jäljittelemällä muita, edellä lainatut raamatunkohdat vahvistavat, että me perimme perussyntisyytemme. Ihmiskunnan yleismaailmallinen syntisyys on todistuksena siitä, että luonnostamme olemme taipuvaisia pahaan, ei hyvään.

c. Voimmeko muuttaa synnillisiä tapojamme?
Miten menestyksellisesti ihmiset kykenevät poistamaan elämästään ja yhteiskunnasta synnin?

Jokainen yritys omin voimin elää vanhurskasta elämää on tuomittu epäonnistumaan. Kristus sanoi, että jokainen syntiä tekevä on "synnin orja". Vain jumalallinen voima voi vapauttaa meidät tästä orjuudesta. Mutta Kristus vakuutti: "Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita" (Joh. 8:36). Hän sanoi edelleen, että voimme tuottaa hedelmää vain pysymällä hänessä. "Ilman minua te ette saa aikaan mitään" (Joh. 15:5).

Apostoli Paavalikin epäonnistui yrityksissään elää vanhurskasta elämää omin voimin. Hän tunsi Jumalan lain täydellisen normin, mutta hän ei kyennyt saavuttamaan sitä. Viitaten yrityksiinsä hän sanoi: "En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan." "En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo." Sitten hän viittasi synnin valtaan elämässään: "Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti." Mutta huolimatta epäonnistumisistaan Paavali ihaili Jumalan täydellistä normia ja sanoi: "Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (Room. 7:15,19,20,22-24).

Lopulta Paavali tunnusti, että hän tarvitsi jumalallista voimaa ollakseen voitokas. Kristuksen kautta hän pani syrjään lihan mukaisen elämän ja aloitti uuden elämän Hengen mukaan (Room. 7:25; 8:1).

Tämä uusi elämä Hengessä on Jumalan muuttava lahja. Jumalan armosta meistä, jotka olimme kuolleita rikkomustemme ja syntiemme tähden, tulee voittajia (Ef. 2:1,3,8-10). Hengellinen uudestisyntyminen muuttaa niin elämämme (Joh. 1:13; 3:5), että voimme puhua uudesta luomuksesta - "vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" (2. Kor. 5:17). Uusi elämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta tehdä syntiä (1. Joh. 2:1).

4. Kehitysoppi ja ihmisen lankeemus
Luomisesta lähtien Saatana on hämmentänyt monia heikentämällä luottamusta Raamatun kertomukseen ihmiskunnan alkuperästä ja ihmisen syntiinlankeemuksesta. Evoluutio-oppi eli kehitysoppi on käsitys, joka perustuu olettamukseen, että elämä sai alkunsa sattumalta ja että ihminen on pitkän evoluutioprosessin kautta kehittynyt alkukantaisemmista muodoista.

Kasvava määrä kristittyjä on omaksunut näkemyksen ns. teistisestä evoluutiosta, jonka mukaan Jumala käytti evoluutiota luomistyössään. Teistisen evoluution kannattajat eivät pidä Raamatun alkukertomuksia kirjaimellisesti tosina, vaan pitävät niitä vertauskuvallisina esityksinä tai myytteinä.

a. Raamatullinen näkemys ihmisestä ja evoluutiosta
Luomiseen uskovat kristityt ovat huolissaan siitä vaikutuksesta, mikä evoluutioteorialla on kristilliseen uskoon. James Orr kirjoitti: "Kristinuskolla on nykyään vastassaan joihinkin opinkohtiin kohdistuvien satunnaisten hyökkäysten sijasta - - positiiviselta näyttävä maailmanselitys, joka väittää nojautuvansa tieteellisiin perusteisiin, joka on taitavasti rakennettu ja jota myös taitavasti puolustetaan mutta joka kuitenkin perusideoittensa osalta iskee kristillisyyden juuriin." *8

Raamattu torjuu Genesiksen allegorisen tai myyttisen tulkinnan. Raamatun kirjoittajat itse pitävät Raamatun alkulukuja kirjaimellisena historiana. Aadam, Eeva, käärme ja Saatana - niitä kaikkia pidetään historiallisina hahmoina suuren taistelun draamassa (ks. Job 31:33; Saarn. 7:29; Matt. 19:4,5; Joh. 8:44; Room. 5:12,18,19; 2. Kor. 11:3; 1. Tim. 2:14; Ilm. 12:9).

b. Golgata ja evoluutio
Evoluutio-oppi missä muodossa tahansa on ristiriidassa kristinuskon perusopetusten kanssa. Leonard Verduin onkin huomauttanut sen johdosta: "Lankeemuskertomuksen sijaan on tullut kertomus noususta." *9 Kristinusko ja evoluutio-oppi ovat täydellisesti vastakkaiset. Joko ensimmäiset esivanhempamme luotiin Jumalan kuvaksi ja lankesivat syntiin tai näin ei tapahtunut. Jos jälkimmäinen vaihtoehto on tosi, mitä syytä on olla kristitty?

Golgata asettaa asettaa jyrkimmin kyseenalaiseksi evoluution. Ellei syntiinlankeemusta ole ollut, miksi Jumalan pitäisi kuolla puolestamme? Ei pelkkä kuolema yleisesti vaan juuri Kristuksen kuolema meidän puolestamme julistaa, että ihmiskunta ei ole 'OK'. Jos jäisimme omien edellytystemme varaan rappeutumisemme jatkuisi kunnes koko ihmissuku tuhoutuisi.

Toivomme perustuu Ihmiseen, joka riippui ristillä. Hänen kuolemansa yksin avaa mahdollisuuden parempaan, täydempään elämään, joka ei koskaan pääty. Golgata julistaa, että tarvitsemme sijaisen vapauttamaan meidät.

c. Inkarnaatio ja evoluutio
Luomisen ja evoluution välistä ongelmaa valaisee ehkä parhaiten se, jos tarkastelemme ihmissuvun luomista inkarnaation näkökulmasta. Tuodessaan toisen Aadamin, Kristuksen, historiaan ihmissuvun keskelle Jumala oli jälleen liikkeellä Luojana. Jos Jumala kykeni aikaansaamaan tämän suuren ihmeen, Kristuksen ihmiseksi tulon, ei ole epäilystäkään hänen kyvystään luoda ensimmäinen Aadam.

d. Selviytyykö ihminen jo omillaan?
Evoluutio-opin kannattajat ovat usein viitanneet viime vuosisatojen suunnattomaan tieteelliseen edistykseen todistuksena siitä, että ihminen näyttää kykenevän ratkaisemaan oman kohtalonsa. Mikäli ihmiselle annetaan riittävästi aikaa, hän kykenee tieteen keinoin ratkaisemaan kaikki maailman ongelmat.

Kuitenkin teknologian messiaanisiin mahdollisuuksiin suhtaudutaan lisääntyvässä määrin epäillen - koska juuri teknologian kehitys on tehnyt mahdolliseksi planeettamme ajautumisen lopullisen tuhon partaalle. Ihmisyys on täydellisesti epäonnistunut yrityksissään hallita syntistä sydäntä. Tästä syystä kaikki tieteellinen edistys on tehnyt maailmasta vain entistä vaarallisemman.

Nihilismin ja epätoivon filosofiat näyttävät pätevän yhä paremmin. Alexander Pope'in sanat 'toivon ikuisesta keväästä ihmisrinnassa' kaikuvat onttoina nykyhetken maailmassa. Jobilla on uskottavampi ote todellisuudesta: "Kuin kutojan sukkula kiitävät päiväni; ne päättyvät, kun lanka loppuu" (Job 7:6). Ihmisen maailma on ajamassa itsensä loppuun. Jonkun on tultava maailmamme ulkopuolelta ja annettava sille uusi alku.

Toivon säteet
Miten syvälle ihmiskunta oli vajonnut? Ristillä ihmiset surmasivat Luojansa - miten järkyttävä isänmurha! Mutta Jumala ei ole jättänyt ihmiskuntaa vaille toivoa.

Daavid mietiskeli ihmissuvun asemaa luomisessa. Ensin maailmankaikkeuden suuruuden rinnalla ihminen näytti hänestä mitättömältä. Mutta sitten hänelle alkoi valjeta ihmisen todellinen asema. Puhuessaan ihmisen nykyisestä suhteesta Jumalaan hän sanoi: "Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi" (Ps. 8:6,7; vrt. Hepr. 2:7).

Lankeemuksesta huolimatta ihmisessä on yhä merkkejä hänen alkuperäisestä asemastaan. Langenneenakin, turmeltuneena ja syntisenä ihminen on edelleenkin Jumalan edustaja maan päällä ja yhä vastuussa luomakunnan hoidosta. Siksi Daavid saattoi päättää Luojan suuruutta ylistävän psalminsa: "Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!" (Ps. 8:10).

Armoliitto

Rikkomuksensa tähden ensimmäisestä ihmisparista tuli syntisiä. Kun he eivät enää kyenneet vastustamaan Saatanaa, voisivatko he enää koskaan päästä vapauteen, vai jätettäisiinkö heidät tuhoutumaan? Oliko olemassa mitään toivoa?

Liiton lupaus annettiin jo lankeemuksen yhteydessä
Ennen kuin Jumala julisti rangaistuksen syntiinlangenneen ihmisparin synneistä hän antoi heille toivoa kertomalla armoliitosta. Hän sanoi: "Minä panen vihan sinun (Saatanan) ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille (sananmukaisesti: "sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille"): ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän" (1. Moos. 3:15).

Jumalan sanoma toi rohkaisua, sillä se julisti, että vaikka Saatana olikin saanut ihmiskunnan valtaansa, lopulta hän joutuisi kärsimään tappion. Liitto tehtiin Jumalan ja ihmissuvun välillä. Ensiksi Jumala lupasi armonsa turvaksi syntiä vastaan. Hän synnyttäisi vihollisuuden käärmeen ja naisen välille, Saatanan seuraajien ja Jumalan kansan välille. Tämä horjuttaisi ihmisen ja Saatanan välistä suhdetta ja avaisi tien uudistuneelle suhteelle Jumalan kanssa.

Vuosisatojen ajan Jumalan seurakunnan ja Saatanan välillä vallitsisi sotatila. Taistelu saavuttaisi huippunsa Jeesuksen Kristuksen kuolemassa. Jeesus oli ennustettu naisen siemen. Golgatalla Saatana voitettiin.

Kaikki, jotka vastaanottavat Jumalan armotarjouksen, tuntevat vihaa syntiä vastaan, ja tämä tekee heistä menestyksellisiä taistelussa Saatanaa vastaan. Uskon kautta he osallistuvat Vapahtajan Golgatalla saavuttamasta voitosta.

Liitto laadittiin jo ennen luomista
Armoliittoa ei suunniteltu vasta lankeemuksen jälkeen. Raamatusta käy ilmi, että jo ennen luomista kolmiyhteinen Jumala oli päättänyt pelastaa ihmissuvun, jos tämä lankeaisi syntiin. Paavali kirjoittaa Jumalasta, että "jo ennen maailman luomista hän on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina. Rakkaudessaan hän näki hyväksi jo edeltä määrätä meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen tähden. Ylistetty olkoon hänen armonsa kirkkaus, kun hän antoi meille rakkaan Poikansa!" (Ef. 1:4-6; vrt. 2. Tim. 1:9). Puhuessaan Kristuksen sovittavasta uhrista Pietari sanoi: "Hänet oli valittu jo ennen maailman perustamista" (1. Piet. 1:20).

Tämä liitto oli perustettu horjumattomalle perustukselle: Jumalan omalle lupaukselle ja valalle (Hepr. 6:17,18). Jeesus Kristus oli liiton takaaja (Hepr. 7:22). Takaaja on henkilö, joka vastaa tarvittaessa toisen henkilön puolesta tämän veloista tai velvoitteista. Kristuksen oleminen takaajana merkitsi sitä, että jos ihmissuku lankeaisi syntiin, hän kärsisi sille kuuluvan rangaistuksen. Hän maksaisi lunastushinnan; hän sovittaisi heidän syntinsä; hän täyttäisi Jumalan rikotun lain vaatimukset. Yksikään ihminen tai enkeli ei olisi voinut ottaa tällaista vastuuta. Ainoastaan Kristus Luojana, ihmissuvun edustavana päänä, saattoi kantaa tuon vastuun (Room. 5:12-21; 1. Kor. 15:22).

Jumalan Poika ei ole ainoastaan liiton takaaja, hän on myös välittäjä. Hänen oma kuvauksensa tehtävästään selvittää tätä aluetta. Hän sanoi: "Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon" (Joh. 6:38; vrt. 5:30,43). Isän tahto on, "että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä" (Joh. 6:40). "Ja ikuinen elämä on sitä," Jeesus sanoi, "että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen" (Joh. 17:3). Tehtävänsä lähestyessä loppuaan Jeesus todisti Isälle: "Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni" (Joh. 17:4).

Ristillä Jeesus täytti lupauksensa olla ihmiskunnan takaaja. Hänen huutonsa "Se on täytetty" (Joh. 19:30) oli merkkinä tehtävän päätökseen saattamisesta. Omalla hengellään hän oli maksanut sen, mitä Jumalan rikottu laki oli vaatinut, ja taannut katuvan ihmissuvun pelastuksen. Tuona hetkenä Kristuksen veri vahvisti armoliiton. Uskomalla hänen sovittavaan vereensä katuvat syntiset hyväksyttäisiin Jumalan pojiksi ja tyttäriksi, ja niin heistä tulisi ikuisen elämän perillisiä.

Liiton uudistaminen
Valitettavasti ihmiskunta hylkäsi tämän loistavan armoliiton sekä ennen vedenpaisumusta että sen jälkeen (1. Moos. 6:1-8; 11:1-9). Kun Jumala jälleen tarjosi liittoa, se tapahtui Aabrahamin kautta. Jälleen hän vahvisti lupauksen lunastuksesta: "Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen" (1. Moos. 22:18; vrt. 12:3; 18:18).

Raamattu korostaa erityisesti Abrahamin uskollisuutta liiton ehdoille. Abraham uskoi Herraan, "ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi" (1. Moos. 15:6, VKR). Abrahamin osallistuminen liiton siunauksista perustui Jumalan armoon, mutta Jumala mainitsee myös hänen kuuliaisuutensa osoitukseksi siitä, että tämä liitto piti voimassa Jumalan lain arvovaltaa (1. Moos. 17:1; 26:5).

Abrahamin usko oli laadultaan sellaista, että häntä nimitettiin kaikkien uskovien isäksi (Room. 4:11). Hän on Jumalan malli uskonvanhurskaudesta, joka ilmaisee itsensä kuuliaisuudessa (Room. 4:2,3; Jaak. 2:23,24). Armoliiton siunaukset eivät automaattisesti lankea Abrahamin luonnollisten jälkeläisten osaksi, vaan ainoastaan niiden, jotka noudattavat Abrahamin esimerkkiä uskossaan. "Todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko" (Gal. 3:7). Jokainen ihminen maan päällä voi osallistua liiton lupaamasta pelastuksesta täyttäessään tämän ehdon: "Jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu" (Gal. 3:29). Jumalan puolelta Siinain liitto (jota myös nimitetään ensimmäiseksi liitoksi) oli Aabrahamin kanssa solmitun armoliiton uudistus (Hepr. 9:1). Mutta Israel vääristi sen orjuuden liitoksi (Gal. 4:22-31).

Uusi liitto
Myöhemmät raamatunkohdat puhuvat uudesta tai paremmasta liitosta. *10 Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että ikuinen liitto olisi muutettu, vaan syyt ovat toiset. Ensiksikin Israelin uskottomuuden tähden Jumalan ikuinen liitto oli käytännössä vääristynyt tekojen järjestelmäksi. Toiseksi liittoon liittyi uusi ilmoitus Jumalan rakkaudesta Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulemisessa, elämässä, kuolemassa, ylösnousemuksessa ja välitystyössä (vrt. Hepr. 8:6-13). Kolmanneksi ikuinen liitto vahvistettiin vasta ristillä Kristuksen verellä (Dan. 9:27; Luuk. 22:20; Room. 15:8; Hepr. 9:11-22).*11

Tämä liitto tarjoaa suunnattomia etuja kaikille, jota sen hyväksyvät. Se tarjoaa syntien anteeksiantamuksen Jumalan armosta. Se tarjoaa Pyhän Hengen, joka kirjoittaa Jumalan käskyt sydämeen ja ennallistaa katuvaan syntiseen hänen tekijänsä kuvan (Jer. 31:33). Uusi liitto merkitsee Kristuksen vanhurskauden lukemista uskovan hyväksi uudestisyntymisessä.

Uuden liiton aikaansaama sydämen uudistus muuttaa ihmissydämen niin, että elämässä alkavat näkyä Hengen tuottamat hedelmät: "rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä" (Gal. 5:22,23). Kristuksen pelastavan armon voimassa kristitty voi vaeltaa niin kuin Kristus vaelsi (Joh. 8:29). Langenneen ihmisen ainoa toivo on hyväksyä Jumalan tarjous ja astua hänen armoliittoonsa. Uskossa turvautumalla Jeesukseen Kristukseen pääsemme tähän suhteeseen, joka takaa sen, että meidät otetaan Jumalan lapsiksi ja saamme periä Kristuksen kanssa hänen valtakuntansa.

Lähdeviitteet
1. Berkhof, Systematic Theology, s. 183.
2. Art. "Soul", SDA Encyclopedia, rev. ed., s. 1361.
3. Art. "Soul", SDA Bible Dictionary, rev. ed., s. 1061.
4. Sama, s. 1064.
5. SDA Bible Commentary, rev. ed., vol. 7, s. 257.
6. Sama, rev. ed., vol. 3, s. 1090.
7. Art. "Sin,I" SDA Bible Dictionary, rev. ed., s. 1042.
8. James Orr, God's Image in Man (Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans, 1949), s. 3,4.
9. Leonard Verduin, Somewhat Less than God: The Biblical View of Man (Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans, 1970), s. 69.
10. Uusi testamentti yhdistää Israelin kokemuksen Siinailla vanhaan liittoon (Gal. 4:24,25). Siinailla Jumala uudisti ikuisen armoliittonsa kansalleen, jonka hän oli vapauttanut (1. Aikak. 16:14-17; Ps. 105:8-11; Gal. 3:15-17). Jumala lupasi kansalleen: "Jos te nyt kuuntelette minua ja pidätte minun liittoni, niin te tulette olemaan kansojen joukossa minun oma kansani. Koko maailma on minun, mutta teistä tulee minun pappisvaltakuntani ja pyhä kansani" (2. Moos. 19:5,6; vrt. 1. Moos. 17:7,9,19). Tämä liitto perustui uskonvanhurskaudelle (Room. 10:6-8; 5. Moos. 30:11-14).
Armoliitto on aina vaarassa tulla vääristellyksi siten, että uskovat muuttavat sen järjestelmäksi, jossa pelastus luullaan ansaittavan tekojen perusteella. Paavali käytti Aabrahamin osoittamaa epäluottamusta Jumalaa kohtaan - hänen turvautumistaan omiin tekoihinsa ongelmiensa ratkaisemiseksi - kuvauksena vanhasta liitosta (1. Moos. 16; 12:10-20; 20; Gal. 4:22-25). Itse asiassa ihmiset ovat yrittäneet tulla vanhurskaiksi tekojensa perusteella siitä lähtien kun synti tuli maailmaan ja ikuinen liitto rikottiin (Hoos. 6:7).
Kautta koko Israelin historian enemmistö yritti "pystyttää omaa vanhurskauttaan" "lakia noudattamalla" (Room. 9:30-10:4). He elivät kirjaimen mukaan eivätkä Hengen (2. Kor. 3:6). Pyrkiessään vanhurskauteen lakia noudattamalla (Gal. 5:4) he elivät lain tuomion alaisina ja orjuudessa, eivät vapaudessa (Gal. 4:21-23). Siten he vääristivät ja turmelivat Siinain liiton.
Heprealaiskirje soveltaa ensimmäistä eli vanhaa liittoa Israelin historiaan Siinain jälkeen ja paljastaa sen väliaikaisen luonteen. Se osoittaa, että leeviläisen pappeuden oli määrä olla väliaikainen ja toimia vertauskuvallisessa tehtävässään siihen asti kunnes todellisuus Kristuksessa saapuisi (Hepr. 9;10). Ikävä kyllä monet eivät tajunneet, että seremoniat olivat itsessään arvottomia (Hepr. 10:1). Pitäytyminen tähän "varjojärjestelmään" - vaikka esikuva oli jo täyttynyt ja varjo kohdannut todellisuuden - hämmensi käsitystä Kristuksen todellisesta tehtävästä. Tästä johtui Uuden testamentin käyttämä voimakas kieli, jolla tahdottiin korostaa uuden liiton paremmuutta.
Vanhaa liittoa voidaan siis kuvailla sekä kielteisin että myönteisin termein. Kielteiseltä kannalta katsottuna sillä tarkoitetaan kansan turmelemaa muotoa Jumalan ikuisesta liitosta. Myönteisestä näkökulmasta arvioituna kysymys oli väliaikaisesta maallisesta jumalanpalvelusjärjestelmästä, jonka Jumala oli suunnitellut palvelemaan ihmisen tarpeita siihen asti kunnes Kristus tulisi ja vahvistaisi ikuisen liiton omalla verellään. Katso myös White, Alfa ja omega, 1. osa, s. 349-352 (Patriarkat ja profeetat s. 349-353) White, "Our Work", Review and Herald, 23. 6. 1904, s. 8; White, "A Holy Purpose to Restore Jerusalem", Southern Watchman, 1. 3. 1904, s. 142; Hasel, Covenant in Blood (Mountain View, CA: Pacific Press, 1982); vrt. Wallenkamph, Salvation Comes From the Lord (Washington, D.C.: Review and Herald, 1983), s. 84-90.
11. Vrt. Hasel, Covenant in Blood.

8 Kristuksen ja Saatanan välinen taistelu

Perusopinkohtien sisällysluettelo